Suoraan sisältöön

Ahdistus

Ahdistus on tavallinen tunne, jota lähes kaikki kokevat silloin tällöin. Se liittyy usein johonkin vaaran tunnetta tai voimakasta huolta aiheuttavaan tilanteeseen. Ahdistuksessa keho ja mieli valmistautuvat selviytymään vaaraa aiheuttavasta tilanteesta tai pakenemaan.

Kehossa ahdistus tuntuu esimerkiksi kiihtyneenä sydämensykkeenä, hengityksen kiihtymisenä, vatsaoireina, hikoiluna ja lihasjännityksinä. Ahdistukseen voi liittyä nukkumisvaikeuksia, keskittymisvaikeuksia ja ärtyneisyyttä. Ajatusten tasolla ahdistus voi tuntua vaikeutena rauhoittua, ja huolestuttavat asiat voivat olla jatkuvasti mielessä.

Ahdistus voi olla hyödyllistä, jos se auttaa ratkomaan tilannetta ja toimimaan ahdistusta aiheuttavasta tilanteesta selviytymiseksi. Jos ahdistuksen tunne on liian voimakas tai jatkuu pitkään, se voi haitata toimintakykyä ja heikentää oppimiskykyä ja muistia.

Ahdistuneisuushäiriöt

Jos ahdistuneisuus ei liity esimerkiksi stressaavaan elämäntilanteeseen ja jatkuu pitkään (yli puoli vuotta) se voidaan luokitella häiriöksi. Silloin ahdistus ei yleensä poistu itsestään vaan vaatii usein ammattilaisapua, esimerkiksi psykoterapiaa.

Ahdistuneisuuteen voi liittyä myös paniikkikohtauksia, eli kohtauksia, joissa henkilö kokee erittäin voimakasta ahdistusta ja katastrofiajatuksia. Paniikkihäiriössä paniikkikohtauksia esiintyy toistuvasti.

Sosiaalisten tilanteiden pelko on yleinen ahdistuneisuuden muoto. Se on voimakkaampi muoto sosiaalisesta jännittämisestä, jota melkein kaikki kokevat joissain tilanteissa. Keinoja sosiaalisen jännittämisen vähentämiseen löydät täältä.

Keinoja ahdistuksen lievittämiseen löydät täältä.

Lisää tietoa ahdistushäiriöistä ja omahoitoa niihin löydät esimerkiksi Mielenterveystalosta.


Sisältö päivitetty 05.01.2022

Jaa sivu!

Simple Share Buttons