Suoraan sisältöön

Mistä tukea lukioikäisen sanojen löytämisen ongelmaan?

Lukioikäisellä pojallani on todettu sanan löytämisen ongelma. Hänellä on myös ongelmaa ymmärtää tarkasti kuulemaansa ja nämä haasteet yhdessä vaikuttavat myös sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä lukiossa opiskeluun. Panostus ei näy arvosanoissa. Hän ei pysty eksaktiin ilmaisuun, kuten lukiossa vaaditaan sananlöytämishaasteensa vuoksi. Vastaantuloa ei juuri opettajilta tule. Ongelma koetaan vieraaksi ja selittelyksi, vaikka hänellä on virallinen lausunto ongelmastaan. Nyt huomaan että innostus ja päättäväisyys panostaa lukemiseen alkaa nuorella rapautua, koska arvosanoissa panostus ei näy. Nuorta tuskastuttaa, suututtaa ja välillä itkettääkin tilanne. Kenen puoleen pitäisi kääntyä? Koulun erityisopettajan kommentti oli ettei hän pysty keskittymään yksilötasolla näihin haasteisiin. Saimme tunnin tapaamisen jossa käytiin läpi opiskelun tehostamista, hyvin yleisesti. Käynti ei jättänyt meille käteen mitään sellaista, mitä jo emme olisi tienneet/kokeilleet. Poika haaveilee edelleen lääkärin opinnoista, mutta näillä arvosanoilla ei taida olla mahdollisuutta päästä edes opiskelemaan alaa. Onko seinä tullut vastaan? Mistä apua pitäisi kysellä?

Vastaus:

Olisi varmasti hyötyä, jos oppimisvaikeuksia koskeneen tutkimuksen tekijältä voisi vielä saada suositukset tarvittavista erityisjärjestelyistä. Tämän suosituksen voisi näyttää tarpeen mukaan kullekin aineenopettajalle. Poikasi hyötyisi varmasti ainakin lisäajasta kirjallisissa tehtävissä ja ohjeiden saamisesta sekä kirjallisesti että suullisesti.

Jos tilanne alkaa todella kuormittaa ja opinnot tai jaksaminen uhkaavat vaarantua, myös neuropsykologinen kuntoutus voi tulla kyseeseen. Kelan korvaaman harkinnanvaraisen neuropsykologisen kuntoutuksen saamiseksi tarvitaan neuropsykologinen tutkimus, jossa kuntoutusta suositellaan. Kuntoutukseen jää jonkin verran omavastuuosuutta maksettavaksi. Neuropsykologista kuntoutusta tai erityisopetusta voi ostaa myös omarahoitteisesti, jos se on mahdollista.

Erilaisten oppijoiden liiton aluetoimipisteissä (esimerkiksi Helsingissä Hero) järjestetään monenlaisia oppimiseen liittyviä kursseja, joista voisi olla hyötyä. Jos alanvalinta mietityttää, yksi mahdollisuus on kääntyä lausunnon kanssa TE-toimiston psykologin puoleen ja miettiä hänen kanssaan, vaikuttaako todettu vaikeus mahdollisuuksiin opiskella lääkäriksi. Samalla on mahdollista miettiä, mitä muita sopivia ja kiinnostavia uravaihtoehtoja voisi olla.


Sisältö päivitetty 02.05.2017

Jaa sivu!

Simple Share Buttons