Suoraan sisältöön

Lukitodistukset

Neuropsykologisen tai psykologisen tutkimuksen lausunnot ovat usein liian laajoja ja henkilökohtaisia, jotta niitä voisi viedä esimerkiksi opettajalle tai esimiehelle, kun tutkimuksen pohjalta tulisi sopia erityisjärjestelyistä.

Tähän tarkoitukseen sopii monesti paremmin niin sanottu lukitodistus, johon on tehdyn tutkimuksen pohjalta lyhyesti ja ytimekkäästi koottu oppimisvaikeuden kannalta keskeiset asiat sekä suositellut erityisjärjestelyt. Ohessa on Opi oppimaan -hankkeen kokemusten pohjalta laaditut mallit lukitodistuksista opiskelua ja työelämää ajatellen. Mallipohjia voi hyödyntää sellaisinaan tai muokata niitä paremmin omia tarpeitaan vastaaviksi. Erillisen lukitodistuksen kirjoittaminen ei välttämättä ole aina normaalikäytäntönä oppimisvaikeuksiin liittyvien neuropsykologisten tai psykologisten tutkimusten yhteydessä, joten sellaista kannattaa myös aktiivisesti pyytää itselleen. Ammattilaisten lisäksi myös itse oppimisvaikeuksia kokevat henkilöt voivat siis tulostaa todistuspohjan vaikkapa tutkimukseen mukaan, jotta voivat sen avulla tuoda esiin, millaista todistusta toivoisivat tutkimuksen lausunnon lisäksi itselleen.

LUKI-todistus-opiskelu

LUKI-todistus-tyoelämä

 


Sisältö päivitetty 03.05.2017

Jaa sivu!

Simple Share Buttons