Suoraan sisältöön

Oppi-digi: Etäopiskelu sujuvaksi

Koronan myötä etäopiskelu on lisääntynyt ja vaatii opiskelijoilta ja opettajilta uusia keinoja oppimisen tueksi. Oppi-digi -hankkeen webinaarissa Nettilukio Otavian verkko-ohjaaja Annika Auronen ja Kuntoutussäätiön Oppimisen tuen keskuksen psykologitutkija Elina Naamanka antoivat vinkkejä onnistuneeseen etäopiskeluun.

Nettilukion kokemusten mukaan etäopiskelusta on tärkeää tehdä omannäköistä. On hyvä pohtia, mitkä asiat auttavat itseä keskittymään ja milloin pystyy parhaiten opiskelemaan. Myös tavoitteet ja aikataulun tekeminen auttavat. Erityisesti viikon tavoite ja aikataulu sekä päivän jakaminen selkeästi opiskeltaviin aiheisiin voi olla hyödyllistä. Etäopiskelussa tarvitaan myös tukea, ja esimerkiksi kahden viikon välein toteutuva tapaaminen tai lyhyt viestittely ohjaajan tai opettajan kanssa voi helpottaa.

Tutkimusta oppimisvaikeuksien merkityksestä etäopiskelusta on vähän, ja opiskelijoiden kokemukset etäopiskelusta ovat hyvin vaihtelevia. Osa stressitekijöistä voi vähentyä, mutta toisaalta myös itseohjautuvuuden vaatimukset lisääntyvät. Tukea voidaan tarvita keskittymisen ylläpitoon ja keskeyttämisten hallintaan. Uusien opiskelukeinojen kehittäminen muuttuneeseen tilanteeseen voi myös kuormittaa. Opiskelutekniikat, kuten ajatuskartta ja tomaattitekniikka (Pomodoro), voivat olla avuksi. Selkeiden ohjeiden ja tehtävänantojen merkitys korostuu etäopetuksessa, samoin kuin laajempien kokonaisuuksien pilkkominen riittävän pieniksi osa-alueiksi.

Hyvät vinkit

  • Tee etäopiskelusta oman näköistä: Mitkä asiat auttavat opiskelemaan ja keskittymään? Mitkä ovat keskeiset haasteet? Mikä niihin olisi avuksi?
  • Tee lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteita ja aikatauluja. Mitä teen tällä viikolla?
  • Muista tauot ja vertaistuki.
  • Huomion kiinnittäminen omiin vahvuuksiin ja onnistumisiin, palautteen merkitys.
  • Selkeät ohjeet, keneltä voi pyytää apua ja tukea.

Etäopiskelu sujuvaksi -webinaari pidettiin 10.12.2020. Tallenne tulee myöhemmin katsottavaksi.

Lue myös: Oppimisen taidot – hyviä vinkkejä!

Blogi on osa Oppimisen tuen keskuksen Oppi-digi -hanketta.

Etäopiskelija


Sisältö päivitetty 24.11.2022

Jaa sivu!

Simple Share Buttons