Suoraan sisältöön

Blogit ja vlogit

LueBlogit ja vlogit - 3.3.2022

Hyvän kautta omaa voimaa: pieni kurkistus vahvuusajatteluun

Tätä kirjoitusta varten perehdyin vahvuusperustaiseen ajatteluun. Vahvuuksilla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaisia ominaisuuksia, jotka auttavat yksilöä pärjäämään elämässä ja jotka tekevät elämästä täydempää itselle sekä muille. Vahvuudet eivät ole muuttumattomia, vaan ne kehittyvät läpi elämän. Ne ovat kulttuuriin ja kontekstiin sidonnaisia: eri ympäristöissä pidetään arvossa ominaisuuksia, jotka edistävät kussakin pärjäämistä ja yhteisön hyvinvointia. Vahvuuspedagogiikka pohjaa positiivisen […]


LueBlogit ja vlogit - 7.2.2022

Nina Tervala: Nyt se luulee, että mä en osaa

Ähellämme englannin verbejä ja pohdimme säännöllisyyttä, epäsäännöllisyyttä, aikamuotoja, sitä, mikä on apuverbi, mitä eroa on olemisella ja omistamisella. Kohtuullisen tovin jälkeen tiedustelen lukiolaiselta, mitä on tapahtunut, että oikein mikään näistä asioista ei ole jäänyt mieleen lukuun ottamatta erillisiä lauseenpätkiä, joissa näitä verbejä on. Opiskelija kertoo, että hänestä tuntuu, etteivät opettajat ole enää aikoihin viitsineet pysähtyä […]


LueBlogit ja vlogit - 12.1.2022

Kokemukseni Oppi-ryhmästä

Ensimmäisen kerran olin pettynyt omaan oppimiseeni ollessani ala-asteella tehtyäni ensimmäisen historian kokeeni. Luulin lukeneeni kohtuullisen hyvin, mutta arvosanani saatuani olin pettynyt: olisikohan sieltä tullut jotain 6/10. Se kyllä tuntui pahalta. Luulin, että arvioinnissa olisi jokin virhe, mutta eipä ollut. Keskittymiseen liittyvä ongelma minulla selvästi on, pelleiltyä tuli ja paljon. Minä itse en aluksi tiennyt tai […]


LueBlogit ja vlogit - 23.12.2021

Blogi: Oppi-digi-hanke kehitti etävalmennusta opiskelun tueksi

Oppi-digi-hanke käynnistettiin ylimääräisen STEA-avustuksen turvin, ja yhtenä sen tavoitteena oli tarjota verkossa matalan kynnyksen tukea oppimisessa koettuihin vaikeuksiin. Koronapandemian aiheuttamien poikkeusjärjestelyjen on nähty lisäävän tuen tarvetta esimerkiksi oppimisvaikeuksien yhteydessä, kun erilaiset itsenäisen työskentelyn vaatimukset ja opintojen yksinäisyys ovat kasvaneet etäopiskelun myötä (esim. Goman ym. 2021, Korkeamäki ja Vuorento 2021). Opiskelun tueksi on aiemmin kehitetty lyhytkestoisia […]


LueBlogit ja vlogit - 22.12.2021

Nina Tervala: Tip tap tai älä tyri nyt

Tosi hyvä, mutta vähän lisää energiaa, ihana tanssiope sanoi, afrikkalainen ruotsiksi: ”Lite mera energi!” Heti, kun saimme askeleet kohdilleen, pystyimme lykkäämään loikkimiseen myös energiaa. Tuli hiki, oli kivaa, ja kiitosta saimme: ”Ni var jätteduktiga allihopa!” Kävin tanssitunnilla tässä maailmassa, jossa se tuntuu hetkittäin rohkealta teolta. Ei siksi, että pelkäisin näyttäväni urpolta naama punaisena polkemassa väärällä […]


LueBlogit ja vlogit - 1.12.2021

Nina Tervala: Ettekö te tee mitään?

“Eikö teillä kukaan seuraa, miten opiskelijoilla menee?” kysyy äiti, jonka lapsi ei enää saa kymppejä, kuten peruskoulussa, vaan vitosia. No eihän meillä oikeastaan seurata sitä, reagoin mielessäni, tai siis seurataan tietenkin, oivallan heti perään. “Kuka niitä seuraa?” kysyy äiti. Opo, ryhmänohjaaja, aineenopettaja, valistan äitiä ja mietin samalla, että onkohan tässä niin monta seuraajaa, ettei kukaan […]


LueBlogit ja vlogit - 11.11.2021

Nina Tervala: Kympin tytöt

Make käy lukiota vasemmalla kädellä, pääsee kursseista läpi rimaa hipoen, lähtee kokeista pois heti kun saa lähteä, ei lue läksyjä tai opiskele kokeisiin. Make kirjoittaa pelkkiä älliä ja pääsee suoraan oikikseen. Make on hyvä jätkä. Saana saa aina pelkkiä kymppejä kokeista. Saana opiskelee kaiken vapaa-aikansa, hän pelkää epäonnistumista. Saana haluaa päästä opiskelemaan suoraan koulusta papereilla. […]


LueBlogit ja vlogit - 4.11.2021

Ihan tavallisia tarpeita

Keskustelin taannoin opiskelutoverin kanssa tunnetaitojen tukemisesta opetustyössä. Pian valmistuvina opettajina pohdimme, onko tunteiden merkitykseen oppimisessa perehdytty koulutuksessamme riittävästi ja koemmeko, että meillä on pian työelämään siirtyessämme valmiuksia tukea oppijoita tällä saralla? Totesimme molemmat, että vahva oma kiinnostus on ohjannut tunnetaitojen äärelle. Onneksi niin, sillä jo opetustyötä tehneinä ajattelemme sen olevan kullanarvoinen työkalu. Miksi tunteilla nyt […]


LueBlogit ja vlogit - 30.9.2021

Nina Tervala: Oppimisen tuen välineitä

Minulta kysytään usein, mitä tuen keinoja tai välineitä käytän opetuksessani tai suosittelen opiskeluun. Ensimmäinen reaktioni on ihan pieni pikkupaniikki, ääni joka huutelee korvaani: ”ethän sinä osaa käyttää mitään välineitä.” Kun olen kerran hengittänyt syvään sisään ja ulos, ajattelu alkaa palata pikku hiljaa. Sitten ymmärrän, mitä ne keinot ovat. Ymmärrän, että osaan ja tiedän, käytän ja […]


LueBlogit ja vlogit - 15.9.2021

Oppimisvaikeuksien kanssa yliopistossa

Olen kolmekymppinen nainen. Virallisina diagnooseina minulla on kasvosokeus, laaja-alainen hahmotuksen vaikeus, dysleksia ja ADHD. Muistan päiväkoti-ikäisenä ajatelleeni, että päässäni on liikaa ajatuksia, ja sitten unohdan ne ensimmäiset ajatukset, koska lisää tulee koko ajan. Sitten suutun, kun mikään ei onnistu. Suuttuminen oli siinä kohdassa käynyt jo, oli lyöty kaveria päähän lapiolla tai heittäydytty maahan. Ei siihen […]


Simple Share Buttons