Nina Tervala: Erityisopetus ulkomaalaisin silmin

Koulussamme käy vuosittain lukuisia opettajia eri Euroopan maista seuraamassa opetusta ja tutustumassa yhteisöömme. Minä olen vuosien kuluessa saanut tutustua useaan kouluyhteisöön monessa eri maassa. Moni asia on tuttu maassa kuin maassa ja monesta voi päästä myös hämmästymään. On tiettyjä universaaleja: hyvä opettaja on hyvä opettaja paikasta ja resursseita riippumatta  ja kiire tuottaa aina sotkua.

Vierailija on kiva viedä koululounaalle. Ilmainen ruoka ihastuttaa ja hämmästyttää. Etelän vieraita kyllä hieman naurattaa lounaan syöminen yhdeltätoista aamulla.  Euroopan eri maissa ja kouluissa on monenmoista ratkaisua syömiseen. Pikku kantiinista saa ostaa välitunnilla hodareita ja suklaata. Omia eväitä voi siemaista samalla, kun siirrytään luokasta toiseen. Ruokalakin voi olla, kaikki eivät sinne mahdu, mutta kaikilla ei tietenkään ole rahaakaan ruokaan. Kotona voi käydä syömässä tai olla syömättä. Konstit on monet.

Opiskelijoiden rauhallisuus hämmentää monia, samoin heidän kykynsä tehdä itse tehtäviä lunttaamatta naapurilta.

Itsenäisyys puhuttaa. Suomessa lukiolainen valitsee kurssinsa ja suuntautumisensa ja vaikka pakollisia opintojaksoja on paljon, hän voi aina vaikuttaa niiden suorittamisen ajankohtaan.

Meillä on opoja, terveydenhoitajia, kuraattoreita, psykologeja, lääkäreitäkin. Tämä on aivan käsittämätöntä luksusta monelle eurooppalaiselle. Puhumattakaan erityisopetuksesta opiskelijoille, joiden mahdollisuudet selviytyä akateemisessa maailmassa ovat hyvät.

Lukion erityisopetus sellaisena kuin Suomessa ei ole tuttu käsite muualla Euroopassa. Kouluissa on erityisopetusta kylläkin. Monet maat ovat ottaneet inkluusion tosissaan. Lukioissa tai lukioiden yhteydessä on opiskelijoita, joiden oppimisvaikeudet käytännössä estävät akateemisen oppimisen. Inkluusion nimissä heidät on sijoitettu tavallisiin kouluihin ja heitä kaitsee erityisopettaja, joka lähettää heitä ison ryhmän tunneille tekemään jotain omaa juttua avustajan kanssa.

Kuulin tarinan autismin kirjon oppilaasta, joka kuormittui meluisasta ympäristöstä eikä pystynyt enää toimimaan. Erityisopettaja ehdotti omaa rauhallista lepotilaa oppilaalle, sellainen olisi myös ollut tarjolla. Lupaa tilalle ei herunut, koska se olisi koulun käsityksen mukaan eristänyt hänet yhteisöstä ja olisi näin ollen inkluusion vastainen. Me täällä Suomessa teemme oppimisen tuen suunnitelman ja etsimme sopivat tukitoimet sekä sopivan pituisen koulupäivän opiskelijalle asiantuntijoiden tuen turvin.

Eräs kollega hämmästeli, miten liikuntavammaisen kanssa liikkuu niin antaumuksella opiskelijatoveri. Kerroin, että kyseessä on palkkaa saava avustaja. Ja että palkkakin tulee koulun ulkopuolelta (ainakin vielä) yhteiskunnan varoista. Heillä apuna on opettajan määräämä opiskelija samalta luokalta.

Meillä ei jäädä luokalle vaan pidennetään ja suoritetaan omaa tahtia. Aivan absurdia touhua monessa maassa.

Lisäaika ylppäreissä on myös aika eksoottinen juttu. Ja varsinkin se, että erityisjärjestelyt eivät näy todistuksessa. Saksassa lukivaikeus kyllä otetaan huomioon, lukihenkilöt saavat tehdä helpomman kokeen, mikä tietenkin myös näkyy todistuksessa ja heikentää jatko-opiskelumahdollisuuksia. Saksalaiset lukihenkilöt valitsevatkin sitten normikokeen ja yrittävät selviytyä.

Maahanmuuttajat nakataan usein normiluokkaan saman tien. Espanjassa näin siinä sivussa toteutettavan hyvinkin tehokasta kielen opetusta. Pääasiassa vuoden sisään tulokkaat selviytyvät espanjan kielellä. Monissa maissa kielen lisäopetusta ei juurikaan ole. Saksassa tuntuu olevan monenlaista käytäntöä, valmistavia luokkia on joissain kouluissa, joissain ei.

Suomella ja Ruotsilla on huolellista valmistavaa opetusta. Erityisesti Ruotsissa otetaan ainakin osassa kouluja ruotsin opettaminen tosissaan. Siellä otetaan myös se huomioon, että kaikki eivät opi yhtä nopeasti.

Opiskelijoiden oikeus olla kännykällä oppituntien aikana herättää huomiota. Itse en ole nähnyt vastaavaa missään muualla, en edes Ruotsissa. Toisaalta opiskelijamme eivät näyttäydy muuten huonotapaisina, pikemminkin päinvastoin. Ja kyllähän me kaikki puhumme järjettömän hyvää englantia ja olemme onnekkaita hyvinvointivaltion asukkaita.

Itse sen joskus unohtaa. Että täällä on kuitenkin asiat aika hyvin. Ei täydellisesti, mutta missä sitä täydellistä nyt olisikaan. En lähde lomalle täysin tyytyväisenä, mutta kuitenkin vähän ylpeänä.

Kirjoittaja

Nina Tervala
Lukion erityisopettaja, Vaskivuoren lukio