Suoraan sisältöön

Esittelyssä Kyky-projekti

Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) koordinoima Kyky-projekti (2011-2013) on osa ESR-rahoitteista Campus Conexus II -hanketta. Kyky-projektissa ovat mukana Aalto-yliopisto ja Tampereen yliopisto sekä molempien yliopistojen ylioppilaskunnat.

Projektin tavoitteena on vakiinnuttaa opiskelukyvyn edistämistyö osaksi yliopistoyhteisöjen toimintaa sekä edistää opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja järjestötoimintaa. Projektia on suunniteltu ja toteutettu alusta asti yhdessä yliopistojen henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa.

 

Esimerkkejä Kyky-projektin toiminnasta

Kyky-projekti on osallistunut yliopistojen, ylioppilaskuntien ja opiskelijajärjestöjen kehittämiseen monilla eri alueilla. Esimerkiksi ensimmäisen opiskeluvuoden toimintamallien suunnitteluun, työskentelytapojen ja opiskelijoiden hyvinvointityön kehittämiseen.

Olemme myös koonneet opiskelukykytutkimuksesta kiinnostuneita tahoja yhteen, jotta aiheesta saataisiin myös tutkimustietoa. Opiskelukykyä kartoittavia kysymyksiä on saatu mukaan myös yliopistojen opiskelijakyselyihin, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön valtakunnalliseen terveystutkimukseen ja opiskelijabarometriin, joka kerää opiskelijoita koskevaa valtakunnallista aineistoa.

Lisäksi opiskelijajärjestöjen toimijoita on koulutettu ryhmänohjaus- sekä kouluttajataitojen osalta. Olemme myös olleet mukana kehittämässä erilaisia tapahtumia, joilla voidaan innostaa ja aktivoida opiskelijoiden ja henkilökunnan yhteisöllistä toimintaa.

Opiskelukyvyn ja yhteisöllisyyden edistämisen tueksi on korkeakouluille laadittu opiskelukykysuositukset ja koottu opiskelukykyä edistäviä vinkkejä ja ideoitaopiskelukyky.fi-sivustolle.

Teimme Innolla opiskelukykyä -materiaalipaketin, joka toimii työkaluna opiskelukyvyn edistämisessä. Työkalussa esitellään vinkkejä miten erilaiset yhteisöt voivat edistää opiskelukykyä.

Innolla opiskelukykyä -materiaalipaketti on helppokäyttöinen ja hyvin erilaisiin tilanteisiin sovellettava joka innostaa ja antaa virikkeitä opiskeluyhteisöjen kehittämiseen erityisesti opiskelukyvyn näkökulmasta. Materiaalipaketin sisällön avulla voi järjestää seminaarin tai työpajan tai siitä voi valita vaikkapa vain yhden kysymyksen käsiteltäväksi.


Sisältö päivitetty 03.05.2021

Jaa sivu!

Simple Share Buttons