Suoraan sisältöön

Jännittäminen

Jännittävien sosiaalisten tilanteiden välttely lisää kyseisten tilanteiden jännittämistä. Meneminen jännittäviin tilanteisiin on olennaista jännittämisen voittamisessa. Tätä altistamista kannattaa tehdä asteittain, jottei jännitys kasva liian suureksi.

Sellaisen ryhmän tai yhteisön löytäminen, jossa tuntee olonsa turvalliseksi, auttaa jännittämisen vähentämisessä. Yksi tapa harjoitella isommassa ryhmässä olemista voivat olla esimerkiksi jännittäjille suunnatut ryhmät.

Sosiaalisten taitojen ja esiintymistaitojen harjoittelu lisää varmuutta sosiaalisissa tilanteissa toimimisessa ja on avuksi jännittämisen vähentämisessä.

Sosiaaliseen jännittämiseen liittyy usein ajatusvääristymiä, kuten ajatus, että muut arvioivat kriittisesti henkilön suoriutumista tai jännittämisoireita. On tärkeää tunnistaa ajatusvääristymät, toimia niitä vastaan ja löytää vaihtoehtoisia ajatuksia.

Jännittävissä tilanteissa auttaa huomion kiinnittäminen pois itsestä, esimerkiksi puhuttuun asiaan, muihin ihmisiin tai tilanteen yksityiskohtiin. Kiinnostuminen asiasisällöstä voi saada jännityksen lieventymään.

Itsensä tunteminen ja hyväksyminen voi auttaa jännittämisen vähentämisessä. Omat jännitysoireet kannattaa pyrkiä hyväksymään. Yritys peittää jännitysoireet usein lisää oireita.

Koska jännitys on myös kehollista, jännittämisen vähentämisessä tärkeitä ovat lihasten rentouttaminen ja muut rentoutumiskeinot. Vinkkejä rentoutumiseen löydät esimerkiksi täältä.

Jotkin elämäntavat lisäävät jännitysoireita, kuten liiallinen kofeiinin nauttiminen ja stressaava elämäntapa. Fyysinen kunto ja terveydestä huolehtiminen vähentävät usein jännitysoireita.

Lisää tietoa sosiaalisesta jännittämisestä ja vinkkejä jännittämisen helpottamiseen on muun muassa näillä verkkosivuilla:

YTHS – Jännittäminen osana elämää-opas

Nyyti – Jännittäminen

MLL Nuortennetti – Jännittäminen

Verkossa on myös omahoito-ohjelmia sosiaaliseen jännittämiseen:

Mielenterveystalon Sosiaalisen jännittämisen omahoito-ohjelmassa on tietoa sosiaalisesta jännittämisestä sekä harjoituksia jännittämisen voittamiseen ja jännittävien tilanteiden kohtaamiseen liittyen.


Sisältö päivitetty 06.03.2023

Jaa sivu!

Simple Share Buttons