Suoraan sisältöön

Kuntoutussäätiö kehittää uusia digitaalisia palveluita oppimisen ja mielenterveyden haasteisiin

Kuntoutussäätiö aloittaa syksyllä uudet verkossa toimivat tukimuodot nuorille ja aikuisille, joilla on oppimisen vaikeuksia tai mielenterveyden haasteita. Uusia toimintamuotoja ovat verkkovalmennus, kaikille avoimet webinaarit ja käytössä olevan chat-neuvonnan laajentaminen. Toiminnasta tiedotetaan jatkossa Oppimisen tuen keskuksen sivuilla.

Verkkovalmennuksen lähtökohtana ovat valmennukseen osallistuvan omat tavoitteet. Lyhyen valmennuksen aikana etsitään keinoja kehittää omia opiskelutaitoja tai kartoitetaan saatavilla olevia tukimahdollisuuksia. Valmennuksen keskeisiä sisältöjä ja hyviä tukikeinoja julkaistaan myös kaikille avoimessa blogissa.

Syksyn aikana toteutetaan yhteistyössä eri järjestöjen kanssa kaikille avoimia webinaareja opiskelun tukikeinoista eri koulutusasteilla. Webinaarit on tarkoitettu sekä oppimisen ja mielenterveyden haasteita kokeville nuorille ja aikuisille että heitä ohjaaville ammattilaisille.

Kuntoutussäätiön Oppimisen tuen keskuksen toimintaa on pidetty tärkeänä, mutta toimintamallit ovat jääneet paikallisiksi. Nyt saadun avustuksen ansiosta tukea voidaan tarjota eri puolille Suomea. Verkossa tapahtuvan toiminnan merkitys korostuu koronapandemian aikana, sillä etäopiskelu voi olla myös vaativaa.

Toimintaa rahoittaa STEA.

Lisätietoja:

Erja Poutiainen, Johtava tutkija,

Oppimisen tuen keskus, Kuntoutussäätiö
erja.poutiainen@kuntoutussaatio.fi
p. 044 781 3156


Sisältö päivitetty 03.06.2020

Jaa sivu!

Simple Share Buttons