Lukion aloittavat ovat juuri päässeet loppuun ensimmäisen jakson. Jäljellä on vielä neljä. Sitten ollaan jo kakkosia. Vanhempainillassa terveydenhoitaja kehotti vanhempia olemaan herkillä lastensa suhteen, sillä osa opiskelijoista on ollut peruskoulun loppumisen jälkeen niin uuvuksissa, etteivät he ole vieläkään toipuneet. Lukion aloittavat nuoret ovat siis jo valmiiksi loppuun palaneet. Mietin mielessäni, mistä on kyse.
Ollessani peruskoulun laaja-alaisena erityisopettajana tapasin lähinnä nuoria, joita opiskelu ei paljonkaan päässyt uuvuttamaan. Jos he jostain väsyivät, niin opiskelun välttelystä. Välttelyn takana on tietenkin monia asioita, jotka olisivat voineet hoitua aikanaan paremminkin. He olivat löytäneet itselleen toimivan keinon säilyttää arvokkuutensa ja ylpeytensä. ”Ei kiinnosta! Mä en tarvii tätä mihinkään ikinä! Se maikka on ihan pelle! Mitä välii?”
Ja näillekin nuorille saadaan iskettyä päättötodistus yleensä kouraan touko-kesäkuun vaihteessa. Heistä harva päätyy lukioon, ainakaan suoralta kädeltä.
Peruskoulun erityisopettajana en useinkaan tavannut niitä, jotka tekivät niin paljon töitä, että väsyivät. En tiedä tapasiko heitä kukaan muukaan oppilashuollon työntekijä. Olisiko pitänyt?
Nuoret lukiolaiset ovat ahdistuneita, masentuneita ja uupuneita. Eivät tietenkään kaikki, mutta monet. Liian monet. Mitä ihmettä tässä maailmassa oikein tapahtuu? Lukiossa saa valita omat kurssinsa (ainakin periaatteessa), ylioppilaskirjoitukset saa hoitaa kolmella eri kerralla, opintoja voi pidentää neljään vuoteen ja opettajat ovat kivoja. Miten siitä uupuu?
Samaisessa vanhempainillassa toisen vuoden lukiolainen sanoi vanhemmille, että kyllä tässä vaiheessa täytyy jo tietää, mitä kirjoittaa ja minne haluaa opiskelemaan. Siis 17-vuotiaana. Keskenkasvuisen alaikäisen pitäisi tietää kirjoittaako terveystiedon vai fysiikan, ruotsin vai matematiikan. Hänen pitäisi osata taktikoida, milloin kirjoittaa minkäkin aineen saadakseen parhaat pisteet tulevissa korkeakouluvalinnoissa, päästäkseen opiskelemaan juuri sitä ainetta, josta valmistuu neljässä vuodessa ammattilaiseksi ja tekee tämän asian ammattilaisena töitä eläkkeelle asti.
Ei me silloin. Lukioon mentiin, koska muutkin. Opiskeltiin sitä, mitä lukujärjestyksessä oli. Kirjoitettiin kaikki kerralla niin kuin muutkin. Ei päästy minnekään opiskelemaan, koska haluttiin vähän elää. Päästiin opiskelemaan. Opiskeltiin hitaasti, koska haluttiin vähän elääkin. Valmistuttiin, maksetaan veroja. Ja eletään.
Nyt pitää tietää, tiedostaa, ennakoida ja valita. Koko ajan on vapaus valita. On velvollisuus valita, sillä maailma on avoin. On velvollisuus olla itseohjautuva ja omatoiminen ja kypsä. Pitää tehdä järkeviä valintoja.
Että voi sitten toteuttaa itseään.
Mutta miten keskeneräinen ihminen voi tehdä kypsiä ratkaisuja tulevaisuutensa suhteen, kun siihen eivät pysty aikuisetkaan? Sekö se on, joka uuvuttaa, masentaa ja ahdistaa?
Kirjoittaja:
Nina Vuorio
Lukion erityisopettaja, Vaskivuoren lukio, Lumon lukio
