Oppimisvaikeus tarkoittaa synnynnäistä tietyn taidon, kuten lukemisen, kirjoittamisen tai laskemisen, hankaluutta, joka ei selity henkilön yleisellä älykkyydellä tai oppimismotivaatiolla. Taustalla on aivojen kehityksen poikkeavuus siinä, miten aivot käsittelevät ja omaksuvat tietynlaista tietoa. Oppimisvaikeudet ovat yleisiä ja vaikuttavat vähintään joka kymmenennen suomalaisen oppimiseen ja usein myös työhön ja arkeen.
Vain osa oppimisvaikeuden kanssa elävistä saa elämänsä aikana oppimisvaikeusdiagnoosin. Oppimisvaikeuksien aiheuttamaa haittaa voidaan vähentää ilman vaikeuden virallista toteamista ja niin useimmiten myös tehdään. Esimerkiksi koulussa oppimiseen saa tukea ilman tutkimuksia tai diagnoosia, koska koulun tehtävä on tarjota riittävät oppimisen edellytykset.
On kuitenkin tilanteita, joissa oppimisvalmiuksien tarkempi arviointi on tarpeen. Jos saatu tuki ei riitä turvaamaan oppimista, tutkimukset ja diagnoosi voivat avata mahdollisuuksia laajempiin tukitoimiin, erityisjärjestelyihin ja kuntoutukseen. Monelle diagnoosi vastaa myös tarpeeseen ymmärtää itseään paremmin ja suunnata omia voimavarojaan tarkoituksenmukaisemmin.
Oppimisvaikeuden virallinen toteaminen
Opiskelussa selkeästi näkyviin tulevia lukemisen, kirjoittamisen ja matematiikan vaikeuksia arvioivat useimmiten koulussa ja oppilaitoksissa toimivat erityisopettajat. Myös puheterapeutit tekevät lukitestauksia ja arvioivat kielellisiä vaikeuksia. Kun oppimisen valmiuksia on tarpeen arvioida laajemmin tai tarkemmin, arvioinnin tekee psykologi tai neuropsykologi.
Yksilölliseen tutkimukseen perustuva asiantuntijalausunto riittää yleensä opiskelun välttämättömiin tukitoimiin, kuten lisäaikaan koetilanteissa. Lääketieteellisen diagnoosin voi kuitenkin asettaa vain lääkäri, joka kokoaa yhteen eri ammattilaisten arviot ja tekee niiden perusteella kokonaisarvion.
Milloin ja mihin diagnooseja tarvitaan?
Diagnostiikka on tarkoitettu sairauksien ja häiriöiden tunnistamiseen sekä hoidon ja kuntoutuksen kohdentamiseen. Terveydenhuollossa diagnoosi toimii yhteisenä kielenä ammattilaisten välillä kuvaten terveydentilaan liittyvää ongelmaa tai toimintakyvyn rajoitetta. Diagnoosin ensisijainen tarkoitus ei ole rakentaa potilaan itsetuntemusta tai tarjota tälle tietoa etenkään silloin, kun haittaa tai tuen tarvetta ei ole.
Diagnooseilla on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia myös terveydenhuollon ulkopuolella. Niitä käytetään esimerkiksi koulutuksessa tukitoimien ja erityisjärjestelyjen perusteena, Kelan ja sosiaaliturvan päätöksenteossa, työelämässä mukautusten ja työkyvyn arvioinnin tukena sekä vakuutus- ja hallintojärjestelmissä.
Palvelujärjestelmässä diagnoosi toimii usein portinvartijana: tuen saaminen edellyttää tietynlaista diagnoosikoodia. Diagnoosi voi myös olla este esimerkiksi tiettyyn koulutukseen tai työhön hakeutumiselle tai vaikkapa vakuutuksen saamiselle. Diagnoosi ei siis ole yksinomaan lääketieteellinen merkintä, vaan hallinnollinen luokitus, joka voi avata tai sulkea tärkeitä ovia.
Oppimisvaikeudet diagnostisessa luokituksessa
Suomessa on käytössä Maailman terveysjärjestö WHO:n kehittämä ICD-10-diagnoosiluokitus, jossa oppimisvaikeudet sijoittuvat koodiryhmään F81 Oppimiskyvyn häiriöt. Näihin kuuluvat muun muassa lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen vaikeudet.
F81 Oppimiskyvyn häiriöt
- F81.0 Lukemiskyvyn häiriö
- F81.1 Kirjoittamiskyvyn häiriö
- F81.2 Laskemiskyvyn häiriö
- F81.3 Monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö
- F81.8 Muu oppimiskyvyn häiriö
- F81.9 Määrittämätön oppimiskyvyn häiriö
Nämä diagnoosit viittaavat tilanteisiin, joissa vaikeudet kohdistuvat suhteellisen rajattuun oppimisen osa-alueeseen, ja henkilön yleinen älyllinen toimintakyky on normaali. Käytännössä erilaisia oppimisvaikeuksia esiintyy usein samalla henkilöllä rinnakkain ja yhdessä muiden neurokirjon piirteiden kanssa.
Yleisesti oppimisvaikeusdiagnoosit sisältyvät ylätason luokkaan F8 Psyykkisen kehityksen häiriöt, johon kuuluu myös muita oppimiskykyyn vaikuttavia kehityksellisiä tiloja:
F80-F89 Psyykkisen kehityksen häiriöt
- F80 Puheen ja kielen kehityshäiriöt
- F81 Oppimiskyvyn häiriöt
- F82 Motoriikan kehityshäiriö
- F83 Monimuotoiset kehityshäiriöt
- F84 Laaja-alaiset kehityshäiriöt
- F88 Muu psyykkinen kehityshäiriö
- F89 Määrittämätön psyykkinen kehityshäiriö
Esimerkiksi autismikirjon häiriöt sisältyvät luokkaan F84 ja motoriikan vaikeudet luokkaan F82. Näiden rinnalla luokituksessa on luokka F9 Tavallisesti lapsuus- tai nuoruusiässä alkavat käytös- ja tunnehäiriöt, johon sisältyy esimerkiksi F90.0 Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö eli ADHD.
Luokitusten tavoitteena on tarjota yhteinen kieli terveydenhuollon ja muun palvelujärjestelmän käyttöön, mutta yksilön tasolla sama diagnoosi voi näyttäytyä lukemattomin eri tavoin. Käytännössä saman diagnoosin kriteerit voivat täyttyä hyvin erilaisten henkilöiden ja elämäntilanteiden kohdalla. Ilman tarkempaa kuvausta diagnoosi ei siis yksin riitä kertomaan, miten henkilö oppii tai millaista tukea hän tarvitsee.
Diagnostiikan ongelmia
Tutkimusten perusteella 10–20 prosentilla ihmisistä on jonkinlainen oppimiseen vaikuttava neurokehityksellinen häiriö, mutta vain pieni osa heistä saa elämänsä aikana diagnoosin. Diagnoosit eivät siis kerro oppimisvaikeuksien todellisesta yleisyydestä.
Arjessa tunnetaan myös selkeitä oppimisen vaikeuksia, joille ei löydy suoraa vastinetta nykyisestä diagnostisesta luokituksesta. Tällaisia ovat esimerkiksi hahmottamisen vaikeus ja laaja-alainen oppimisvaikeus.
Diagnostiikan käytännöt eivät myöskään ole kovin läpinäkyviä muille kuin niiden parissa työskenteleville ammattilaisille. Esimerkiksi lukivaikeus kirjataan pelkästään diagnoosilla F81.0 Lukemiskyvyn häiriö, vaikka oirekuvaan liittyy usein myös kirjoittamisen vaikeuksia. F81.1 Kirjoittamiskyvyn häiriön diagnoosi sen sijaan annetaan vain tilanteissa, joissa lukeminen on sujuvaa.
Myös F81.3 Monimuotoinen oppimiskyvyn häiriö on diagnoosi, jonka käyttö vaihtelee. Teknisesti sen kriteerit täyttyvät silloin, kun useamman yksittäisen oppimisvaikeuden, kuten lukemis- ja laskemiskyvyn häiriön, kriteerit täyttyvät samanaikaisesti. Käytännössä diagnoosia saatetaan kuitenkin käyttää myös tilanteissa, joissa kyse on laaja-alaisesta oppimisvaikeudesta, jolle ei nykyisessä luokituksessa ole omaa selkeää koodia. Tällöin vaikeudet eivät rajoitu tietyille taitoalueille, vaan ulottuvat laajemmin älyllisiin valmiuksiin ja arjen toimintakykyyn, mutta siten, että kehitysvammaisuuden kriteerit eivät vielä täyty. (Tälle kenties parhaiten tällä hetkellä soveltuva diagnoosi on F83 Monimuotoinen kehityshäiriö, joka sekin teknisesti edellyttää useamman F8-häiriön kriteerien täyttymistä.)
Edellä mainituista syistä oppimisvaikeuksista puhuttaessa on aina tärkeää täydentää mahdollisia diagnooseja ymmärrettävillä kuvauksilla henkilön piirteistä ja tarpeista. Diagnoosin tehtävänä on määritellä häiriö ja tuen tarve. Muissa yhteyksissä samoista ilmiöistä on mahdollista käyttää kuvailevaa ja neutraalia termistöä. Tässä hyvänä tukena voi toimia esimerkiksi järjestöjen julkaisema Oppimisvaikeussanasto.
Luokitukset muuttuvat – mitä ICD-11 tuo tullessaan?
Suomessa siirrytään 1.1.2029 alkaen käyttämään ICD-11-tautiluokitusta. Muutos ei koske vain koodeja, vaan myös tapaa jäsentää kehityksellisiä vaikeuksia.
ICD-11:ssä neurokehitykselliset häiriöt muodostavat oman yhtenäisen pääluokkansa (Neurodevelopmental disorders), eivätkä siten enää sijoitu hajautetusti psykiatristen häiriöiden eri alaluokkiin. Tämä muutos korostaa sitä, että kyse on monista mielenterveyden oireistoista poiketen varhain näkyviin tulevia neurobiologisista melko pysyväisluontoisista piirteistä.
Neurokehityksellisten häiriöiden kategoriaan sisältyy ICD-11-luokituksessa alaluokka Kehitykselliset oppimisvaikeudet (Developmental learning disorders). Siihen kuuluvat edelleen lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen vaikeudet sekä muut määrittämättömät oppimisvaikeudet. Oppimisvaikeuksien sijoittuminen samaan kokonaisuuteen muiden neurokehityksellisten ilmiöiden kanssa on kuitenkin muutos, joka voi helpottaa ilmiön ymmärtämistä. Se voi myös yhtenäistää kansainvälisesti käytössä olevaa käsitteistöä.
Myös muiden kehityksellisten häiriöiden luokittelu muuttuu ja nimitykset lähestyvät arjessa vakiintunutta kieltä. Esimerkiksi aiempi kattoluokka Hyperkineettinen häiriö poistuu, ja sen sijaan neurokehityksellisten häiriöiden kokonaisuuteen sisältyy suoraan tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriö (Attention Deficit Hyperactivity Disorder, ADHD).
ICD-luokituksen uudistuminen ei muuta aiemmin diagnoosin saaneiden asemaa palvelujärjestelmässä. Aiemmin annetut diagnoosit ovat edelleen voimassa, ja käytöstä poistuvia nimikkeitä tulkitaan jatkossakin aiemman käytännön mukaisesti.
Diagnoosi ei ole vastaus kaikkeen
Diagnoosien tarkoitus on kuvata häiriöitä ja ongelmia. Ne auttavat järjestelmää toimimaan, mutta eivät yksin riitä kuvaamaan yksilön oppimista tai tuen tarpeita. Diagnoosien ulkopuolelle jäävät myös oppijan vahvuudet, tukiverkostot ja muut tekijät, joiden varaan oppiminen ja kehittyminen arjen todellisuudessa rakentuvat.
Yksikään diagnoosikoodi ei siis kerro, millainen oppija ihminen on, eikä kaikkia oppimisvaikeuksia ole tarpeen diagnosoida. Oppimisvaikeuksien parissa työskentelevien ammattilaisten on kuitenkin tärkeää tuntea diagnostiikkaa ja siihen liittyvää terveydenhuollon kieltä.
Oppimisvaikeussanasto rakentaa osaltaan siltaa yleiskielisen termistön ja diagnoosikielen välille, jotta eri ammattilaiset ja oppimisvaikeuksia kokevat ihmiset voivat ilmaista itseään ja ymmärtää toisiaan paremmin.
Lue lisää oppimisvaikeussanastosivultamme.
Kirjoittaja
Johanna Stenberg
Oppimisen ja mielenterveyden tuen kehittämispäällikkö, Neuropsykologian erikoispsykologi, PsM, väitöskirjatutkija
johanna.stenberg@kuntoutussaatio.fi
Lähteet
Tebartz van Elst, L., Riedel, A., & Biscaldi-Schäfer, M. (2025). The reclassification of neurodevelopmental disorders in ICD-11. Die Neuordnung der neuromentalen Entwicklungsstörungen in der ICD-11. Englische Version. Der Nervenarzt, 96(Suppl 1), 26–31. https://doi.org/10.1007/s00115-025-01876-w
