Tosi hyvä, mutta vähän lisää energiaa, ihana tanssiope sanoi, afrikkalainen ruotsiksi: ”Lite mera energi!” Heti, kun saimme askeleet kohdilleen, pystyimme lykkäämään loikkimiseen myös energiaa. Tuli hiki, oli kivaa, ja kiitosta saimme: ”Ni var jätteduktiga allihopa!”
Kävin tanssitunnilla tässä maailmassa, jossa se tuntuu hetkittäin rohkealta teolta. Ei siksi, että pelkäisin näyttäväni urpolta naama punaisena polkemassa väärällä jalalla väärään suuntaan (teen sitä koko ajan), vaan koska toisten kanssa oleminen on kyseenalaista. Olisin ehkä parempi ihminen kotona yksin tai pimeässä metsässä yksin karjumassa ehkä melkein lähestyvälle lajitoverille: ”Älä tule!”
Osa kansasta on jäänyt olemaan yksin, pois yhteisestä. Harrastukset jäävät. Kaverisuhteita ei enää ole eikä helposti synny. Nuorten taidot olla, ruveta, tehdä eivät kehity. Kun pitäisi ruveta ryhtymään, mennäänkin someen ahdistumaan vähän lisää.
Uusin ilmiö on, että ammattikouluista ei valmistuta, koska opiskelijat eivät mene työharjoitteluun. Paikkoja olisi, työtä tarjotaan, liikkeiden harjoittajat etsivät hiki päässä työntekijöitä. Opiskelijat eivät ota harjoittelupaikkoja vastaan. Eivät uskalla, jaksa tai jotain, mitä eivät ehkä itsekään ymmärrä.
Melkein kaksi vuotta on aikuisellekin pitkä aika, mutta meillä vain naama rypistyy. Nuorille tuo aika on ikuisuus, ratkaiseva elämänvaihe, joka ei koskaan enää palaa. Ohi on ehkä mennyt pari herkkyysvaihetta oppia luottamaan itseen ja tulevaisuuteen, omaan kykyyn selviytyä ja mahdollisuuksiinsa. Ei voi kauheasti edes syyttää nuorisoa, jos ammatinharjoittelu ei nappaa, kun huomenna kaikki voi olla taas toisin - ovet kiinni ja käsky palata teamsmeetzoomiin.
Sanomme heille, että kyllä tämä tästä, ja pakenemme omiin kissavideoihimme.
Mutta kyllähän tämä tästä, kaikki muuttuu ja menee ohi. Tavalla tai toisella. Jotkut vaan maksavat kovemman hinnan, kuten ne jotka eivät saaneet oikeaan aikaan oikeita askelmerkkejä. Sillä kun osaa askeleet, voi alkaa vähän eläytyä, tehdä isommin, rohkeammin.
Ennen osaamista pitää kuitenkin uskaltaa mennä sinne, missä ei ennen ole ollut. Osata ottaa vastaan, yrittää, mokailla, yrittää uudelleen, tehdä paloissa, yhdistellä paloja toisiinsa, kerrata, muistella, näyttää toiselle, unohtaa ja taas palauttaa mieleen. Ennen osaamista on aina ei-osaaminen. Siinä mennään hiki (tuskan-) päässä väärällä jalalla väärään suuntaan ennen kuin palaset loksahtavat paikalleen.
Voi kunpa ne, joilla puhtia on, jaksaisivat ja osaisivat näyttää askelia niille, joilta ne ovat hukassa. Askeleet voi joskus poimia nopeastikin, ja ai että tuntuu hyvältä, kun osaa. Ja vielä paremmalta tuntuu, kun on tuskaillut ja pähkäillyt, vähän kironnut, sitten taas koittanut, toistanut, kerrannut, koheltanut, äheltänyt, sählännyt ja vihdoin sitten tajunnut.
Sitten tulee kiitos, milloin milläkin kielellä.
On talvipäivän seisaus. Aurinko nousee. Ei tyritä nyt.
Kirjoittaja
Nina Tervala
Lukion erityisopettaja, Vaskivuoren lukio, Martinlaakson lukio
