Kipupotilaat määrittelevät kipuaan asteikolla 0-10, jossa nollassa kipua ei tunnu lainkaan, kympissä kipu on sietämätön. Kroonista hermokipua kokevat saavat apua erilaisista lääkkeistä, mutta kipu ei koskaan kokonaan väisty. Kivun kanssa pitää oppia elämään. Monet kipupotilaat pitävät mielen hallinnan taitoja elintärkeänä keinona selviytymisessään kivun kanssa. Mindfulness, meditaatio, syvään hengittäminen, itselleen merkityksellisen musiikin kuunteleminen auttavat rentoutumaan ja ohittamaan kivun, ainakin hetkellisesti.
Kipu voi olla myös henkistä, niin kovaa, että myös ruumista särkee. Henkistä kipua voidaan myös arvioida asteikolla nollasta kymmeneen, jolloin kymmenen on sietämätöntä henkistä kipua. Henkiseenkin kipuun on lääkkeitä, mutta henkisen kivun hallintaan mielen taidot ovat aivan oleellisen tärkeät. Henkinen kipu ei näy päälle päin, ainakaan kovin helposti. Vierasta ihmistä voi olla hankala tulkita, tuttua ihmistä ei aina huomaa tarkkailla. Kaikki eivät ole kovin hyviä itse huomaamaan omaa henkistä kipuaan, itsensä ohittaminen ja eteenpäin puskeminen onnistuu monelta. Henkistä kipua voi yrittää lääkitä, usein tiedostamattaan, alkoholilla, holtittomalla elämällä, ylenpalttisella urheilulla, ylensyömisellä tai päin vastoin raivokkaalla laihduttamisella. Keinot on monet, mutta mieli ei niillä parane. Jossain pisteessä mieli murtuu, ihminen murtuu, eikä sairaus enää ole peiteltävissä.
Kun ihminen joutuu liian koville liian pitkäksi aikaa, mieli voi murtua, ja jokaisen mieli murtuu lopulta jossain kohdassa, jos oikein pusketaan. Pitkäkestoista stressiä voi aiheuttaa moni seikka. Kun olosuhde on sellainen, että henkilö on jatkuvasti tilanteessa, jota ei hallitse täysin, vaatimuksia sataa joka suunnasta, edellytyksiä tilanteen haltuun saamiseen ei ole, omat taidot eivät täysin riitä, vaatimukset ovat ristiriitaisia tai epäselviä eikä loppua näy, ei hyvää seuraa.
Masennus on luonnon keino pysäyttää olio, kun tilanne on ylivoimainen. Masennuksessa tekeminen hiipuu ja energiaa säästyy. Luonnon olosuhteissa tilanne jossain vaiheessa muuttuu paremmaksi, tai olio kuolee pois. Meidän maailmassamme masentunut pidetään hengissä, ellei hän sitten tapa itseään, mutta tilanne ei välttämättä muutu. Masentuneena voi siis pysyä hengissä, mutta elämä ei ole masentuneelle mitään herkkua.
Ylikuormittuminen opiskeluissa tai töissä on valitettavasti arkeamme. Tunnolliset opiskelijat aloittavat lukion jo valmiiksi uupuneina. Tunnolliset opettajat ja muut koulun työntekijät palaavat lomilta silmänaluset mustina, loma ei ole ehtinyt palauttaa uupuneita.
Uupunut ja masentunut ei pelkällä nukkumisella tokene. Hän voi palata opiskelemaan tai työskentelemään nukuttuaan kaksi kuukautta, mutta jos mikään ei muutu, uusi putoaminen on vain ajan kysymys.
Tarvitaan olosuhteiden muutosta. Pitää saada keskittyä. Ei voi koko ajan olla kiire. Tarvitaan taukoja, rentoa hyväntuulista juttelua ja kannustusta. Toisilta pitää voida saada apua tarpeen mukaan. Ihminen tarvitsee hyväksyntää, tunnetta siitä että kuuluu ryhmään ja että hän osaa ja saa tehdä asioita, joilla on merkitystä.
Meidän tulisi voida tehdä töitä, opiskella ja elää onnellisina, luottavaisina yksilöinä, jotka hyväksyvät muut juuri sellaisina kuin he ovat, kykyineen ja puutteineen. Toisen ihmisen katsominen ja kuunteleminen ovat tärkeitä taitoja. Kun toisen näkee ja häntä kuulee, tietää onko syytä huoleen vai ei. Jos jokin huolettaa, siitä kannattaa puhua jonkun kanssa. Vastauksia ei tarvitse olla silloin, kun huolestuu. Tarvitsee vain osata kysyä ja kuunnella. Siitä se sitten lähtee, ratkaisujen etsiminen, hyväksymisen kautta.
Henkinen kipu ei näy, mutta se tuntuu. Se estää oppimisen ja osaamisen. Hoitamattomana se voi pahimmillaan olla hengenvaarallinen. Koskaan ei voi tietää, kuka voi huonosti. Siksi pitäisi aina pitää silmät ja korvat auki. Riittää, että yksi huomaa.
Kirjoittaja
Nina Tervala
Lukion erityisopettaja, Vaskivuoren lukio, Martinlaakson lukio
