Ensimmäisen kerran olin pettynyt omaan oppimiseeni ollessani ala-asteella tehtyäni ensimmäisen historian kokeeni. Luulin lukeneeni kohtuullisen hyvin, mutta arvosanani saatuani olin pettynyt: olisikohan sieltä tullut jotain 6/10. Se kyllä tuntui pahalta. Luulin, että arvioinnissa olisi jokin virhe, mutta eipä ollut. Keskittymiseen liittyvä ongelma minulla selvästi on, pelleiltyä tuli ja paljon.
Minä itse en aluksi tiennyt tai huomannut olevani niin paljon huonompi oppimaan. Opettajani sen huomasivat. Sain helpotetun englannin kirjan ja aloin käydä aina välillä erityisopettajan tunneilla tekemässä minulle vaikeita asioita.
Lukeminen on minulle ollut aina raskasta, hidasta, työlästä ja ankeaa. Minulla todettiin lukihäiriö ala-asteella.
Ylä-asteella jouduin, tai pääsin, erityisluokalle ja valmistuin normaaliin aikaan. Vaikka meillä oli helpotettu ”taso”, keskiarvoni oli muistaakseni noin 6,8. Meidän koko luokka ”ohjattiin” ammattikouluihin, lukioita ei meille esitelty.
Ammattikouluksi valitsin rakennusalan, mutta selkäni ei kestänyt selkäongelmieni vuoksi. Vaihdoin muutaman kuukauden jälkeen metallipuolelle, josta valmistuin neljässä vuodessa. Koulutuksen kestoon vaikutti keskittymiseen liittyvät vaikeudet, covid19 ja myös motivaatio, kun ei tiennyt, onko tämäkään se oikea vaihtoehto. Ei se ollut minun alani, mutta nyt sentään on jokin toisen asteen koulutus.
Valmistuttuani olin hukassa ja menin Ohjaamo nimiseen opinto-ohjauskeskukseen, josta minulle suositeltiin ottamaan yhteyttä urapsykologiin. Urapsykologi kertoi minulle Kuntoutussäätiön Oppi-ryhmästä, jota päätin kokeilla. Minkälainen juttu tämä on ja onko tästä minulle hyötyä?
Hyötyä tähän mennessä on ollut vertaistuki ja oppimisen tekniikoiden hahmottaminen. Eihän ongelmat yhden ryhmän jälkeen poistu, mutta uskoisin helpottuvan. Itselle yksi mieleisimmistä kerroista oli itsetuntoa koskeva tapaaminen, jossa sain ymmärrystä itsetunnon avaintekijöistä. Ryhmäläiset ovat jakaneet omia vinkkejä esim. tehtävien aloittamiseen ja sisällön ymmärtämiseen.
Tässä muutama päähän jäänyt vinkki:
- Kumilenkkejä käteen, ja jokainen lenkki kuvastaa yhtä tehtävää. Kumilenkin saa ottaa pois, kun tehtävä on suoritettu.
- ”Syö sammakko”, eli aloita isoimmalta ja vaikeimmalta tuntuvasta tehtävästä.
Ryhmä kestää kaksi tuntia kerrallaan, mikä tuntuu hyvältä ajalta keskittymisen suhteen. Olemme yhdessä havainnollistaneet lyhyiden videoiden avulla keskittymisen haasteellisuuden.
Ryhmään menoa ei kannata sen erityisemmin jännittää tai miettiä pärjääkö siellä. Mitään haasteellisia tehtäviä ei siellä ole, vaan oikeastaan ennemminkin ajatusten vaihtoa, videoiden katsomista ja muutamia fiilispäiväkirjan tapaisia hommia.
Ryhmä sisältää näkökulmia aiheesta kuin aiheesta. Sanoisin sitä myös analysoinniksi omaa tekemistä kohtaan. Vertaisin tapaamisia helpoksi ja mukavaksi koulutehtäväksi.
Oppiminen itsessään on mielestäni monimutkainen käsite, koska voit periaatteessa oppia, kuinka jokin asia tehdään tai kuinka ei tehdä, ja tärkeimpänä: miksi se tehdään niin tai ei tehdä niin.
Oppiminen ei ole kenellekään mahdotonta, mutta useille erittäin työlästä. Itse halusin oppia vaivattomammin tai edes hieman helpommin kuin tällä hetkellä, sekä löytää itselle mahdollisimman tuottavan oppimistyylin.
Oletko sinä miettinyt oppimisesi vaikeuden syiden tunnistamista? Voisin suositella hyppäämään tämän junan kyytiin.
Kaiken kaikkiaan oli mieluisa kokemus!
Kirjoittaja 20-vuotias mies syksyn 2021 Oppi-ryhmästä
