Lukemisen uudet tuulet
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen asettaman kansallisen Lukutaitofoorumin työskentely käynnistyi loppusyksystä 2017, tehtävänään pohtia ja löytää keinoja lukutaidon ja lukuharrastuksen edistämiselle Suomessa. Foorumin puheenjohtajana toimii kirjailija Juha Itkonen, ja siinä on noin 30 jäsentä eri organisaatioista (julkishallinto, yliopistot, kansalaisjärjestöt) sekä kirjallisuuden ammattilaisia. Minulla on ollut ilo olla foorumin jäsenenä Erilaisten oppijoiden liiton edustajana.
Foorumi on keväällä 2018 kokoontunut kolme kertaa muutaman tunnin kestäviin työpajoihin, joista foorumin puheenjohtaja ja sihteeristö (OKM:n edustajat ja työpajojen fasilitaattori Mia Toivanen) ovat koonneet yhteenvedot muille jäsenille vielä kommentoitaviksi. Työpajojen välillä työskentelyyn liittyviä asioita on jaettu pääasiassa foorumin Facebook-sivulla. Lukutaitofoorumin on tarkoitus lanseerata suuntaviivat lukutaidon ja lukuharrastuksen edistämiseksi syyskuussa 2018.
Mitä on tämän päivän lukutaito?
Lukutaitofoorumille annettu tehtävä on paitsi laaja myös vaativa. Itse asiassa tehtävän hankaluus on juuri sen laajuus, mikä kävi ilmi jo ensimmäisessä työpajassa, kun yhdessä alettiin miettiä lukutaidon määritelmää. Foorumin jäsenet tarkastelevat lukutaitoa ja sen edistämistä lähtökohtaisesti erilaisista näkökulmista, ja oli tärkeää yrittää muodostaa yhteinen käsitys siitä, mitä – millaista lukutaitoa – halutaan edistää.
Yksi keskeinen syy foorumin asettamiselle liittyi tuoreisiin tietoihin siitä, että edelleen yli 10 %:lla peruskoulun päättäneistä nuorista on niin heikot perustaidot – mukaan lukien lukemisen ja kirjoittamisen taidot – etteivät he selviydy toisen asteen opinnoissa. OECD:n selvityksessä (2016), johon tämä tieto perustuu, lukutaitoa tarkasteltiin taitona lukea sanoista ja lauseista muodostettua tekstiä ja ymmärtää lukemansa. Tämäntapainen kapea ja ”perinteinen” oli myös oma määritelmäni lukutaidolle ennen kuin foorumissa käsitelty määritelmä sen haastoi.
Foorumissa erityisesti lukemisen tutkijat korostivat lukemisen monimuotoisuutta, jolla tänä päivänä tarkoitetaan muun muassa erilaisia lukemisen alustoja (painetut, digitaaliset), erilaisia merkitysjärjestelmiä (sanat, kuvat, numerot, muut symbolit) ja erilaisia tarkoituksia (oppiminen, työ, viihde). Laveimmillaan lukutaito määriteltiin kyvyksi ”tehdä havaintoja, päätelmiä, tulkintoja (erilaisista teksteistä) sekä toimia erilaisissa (teksti)ympäristöissä”. Foorumissa ymmärsin, että myös teksti käsitetään nykyään aiempaa laajemmin, ja se voi koostua niin kirjoitetusta kuin puhutusta kielestä, kuvista, videoista ja muista merkkijärjestelmistä tai niiden yhdistelmistä.
Uusi lukutaito ja oppimisvaikeudet
Lukutaidon määritteleminen pohjimmiltaan vuorovaikutuksena voi olla perusteltua ja kuvastaa tämän päivän monimuotoista lukemista. Haastaako se samalla lukivaikeuden määritelmän tai ainakin asemoi sen uudella tavalla? Lukivaikeushan havaitaan usein siinä vaiheessa, kun kirjoitetun tekstin pitäisi avautua helposti ymmärrettäväksi sisällöksi, ja se ilmenee pääasiassa vaikeuksina mekaanisessa lukemisessa, jolloin tekstistä on vaikeaa saada selvää, ja/tai luetun ymmärtämisessä, jolloin teksti ei muodostu mielessä järkeväksi kokonaisuudeksi. Myös lukiseulat ja -testit perustuvat perinteisellä tavalla luettavaan ja kirjoitettavaan kieleen.
Kun lukeminen muuttuu toisenlaiseksi, muuttuuko myös lukivaikeus toisenlaiseksi? Mitä lukemisen (ja muun oppimisen) ulottuminen erilaisiin ympäristöihin, erilaisille (digitaalisille) alustoille ja aiempaa moniulotteisempiin merkkijärjestelmiin tarkoittaa lapsille, joilla on luki- tai jokin muu oppimisvaikeus? Miten erilaiset oppijat lukevat vauhdilla lisääntyvää visuaalista informaatiota – kuvia, liikkuvia kuvia ja eri tekstimuotojen yhdistelmiä – jonka tulkinta edellyttää erilaisia taitoja kuin perinteisten kirjoitettujen tekstien tulkinta? Tunnistavatko ammattilaiset lapsen lukivaikeuden tai muut oppimisen haasteet yhtä hyvin (tai huonosti) monimuotoistuvissa tekstiympäristöissä kuin perinteisen kirjoitetun tekstin äärellä, ja osaavatko he näissä ympäristöissä antaa lapsen tarvitsemaa tukea?
Muutokset lukemisessa ja muussa oppimisessa voi nähdä erilaisille oppijoille uhkana, mutta ne voi nähdä myös mahdollisuutena. Samalla kun uudet ympäristöt ja välineet edellyttävät uusien taitojen kehittymistä, ne myös antavat mahdollisuuden oppia ja osallistua paremmin itselle sopivalla tavalla. Digitaalisessa muodossa olevat kirjoitetut tekstit voi kuunnella ja tekstejä voi tuottaa puhumalla. Osaamista voi osoittaa kuvallisen aineiston avulla, ja opiskeltavasta aiheesta voi tuottaa kirjoitetun esseen sijasta videon. Mahdollisuudet ovat monet. Kiinnostava – ja jo nyt ihan relevantti – kysymys on, voiko tulevaisuudessa opiskella, tehdä työtä ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan lukematta lainkaan kirjoitettua tekstiä?
Lukutaitofoorumissa on vallinnut laaja yksimielisyys siitä, että lapset ja nuoret, joilla on syystä tai toisesta haasteita lukemisessa, tulee ottaa suuntaviivoja määriteltäessä erityisesti huomioon. Tärkeimpänä ja vaikuttavimpana toimenpiteenä on tältä osin nähty lasten ja perheiden kanssa työskentelevien ammattilaisten osaamisen vahvistaminen peruskoulutuksen ja täydennyskoulutuksen avulla. Terveydenhuollon ammattilaisten tulisi jo neuvolassa antaa vanhemmille tietoa kielellisen vuorovaikutuksen merkityksestä ja tarjota keinoja sen vahvistamiseksi. Varhaiskasvatuksessa ja kouluissa opettajien tulisi tunnistaa lapsen lukivaikeus ja tarjota sekä lapselle että vanhemmille keinoja ja välineitä oppimisen tueksi.
Kun sekä oppimisen että opettamisen keinot ja välineet muuttuvat eikä valmiita vastauksia juuri ole, tärkeintä on seurata ja kuunnella lasta. Lapsen, jolla on oppimisessa vaikeuksia, tukemiseen tarvitaan tahtoa ja aikaa, ja tahtoa ammattilaisilla ainakin Lukutaitofoorumin mukaan on. Aika puolestaan on pitkälti resurssikysymys, ja resurssien varmistamiseksi tarvitaan tahtoa päättäjiltä.
Sarianna Reinikainen
Toiminnanjohtaja, Erilaisten oppijoiden liitto
