Haastattelussa lukikuntoutuja
Kuntoutus on auttanut ymmärtämään paremmin lukivaikeuteen liittyviä ongelmia, kertoo Kuntoutussäätiön tutkimushankkeeseen osallistuva Anna, 30. Hankkeessa selvitetään kuntoutuksen vaikutuksia lukivaikeuteen.
Annan lukivaikeus diagnosoitiin vasta lukiossa, eikä sen oireita ole aikaisemmin kuntoutettu.
”Minulla oli vaikeuksia etenkin äidinkielessä ja matematiikassa. Opin lukemaan vasta ensimmäisen luokan keväällä. Matematiikassa vaikeinta olivat suulliset tehtävät. Ongelmiin ei kuitenkaan kiinnitetty erityistä huomiota, sillä en ollut mikään häirikköoppilas.”, Anna kertoo.
”Olin tavallinen keskitason oppilas ja pysyin tunneilla enimmäkseen hiljaa. Ihmettelin kyllä joskus, miksi joidenkin asioiden oppiminen oli minulle niin vaikeaa, kun ne toisista tuntuivat itsestään selviltä.”
Annalle valkeni verrattain myöhään, että kyse saattaisi olla lukihäiriöstä.
”Lukiokaveri kertoi saaneensa diagnoosin, josta olisi hyötyä ylioppilaskirjoituksissa. Kaverin oireet kuulostivat tutuilta, ja halusin itsekin päästä testeihin.”
Diagnoosina oli lukihäiriö.Sen perusteella Annakin olisi saanut ylimääräistä suoritusaikaa ylioppilaskirjoituksissa, jos olisi sellaista tarvinnut. Opiskelupaikka irtosi ensin yliopistosta ja myöhemmin ammattikorkeakoulussa, josta hän muutama vuosi sitten valmistui toimintaterapeutiksi.
”Ensimmäisinä vuosina yliopistossa sain suoritettua vain minimimäärän opintoja. Yliopiston taso tuntui kohtuuttoman korkealta lukioon verrattuna. Kandintutkinnon jälkeen vaihdon ammattikorkeakouluun, jossa opiskelu tuntui paljon helpommalta. Lukujärjestys ja kurssien sisällöt oli määritelty tarkemmin.”
Anna kertoo oppineensa vuosien varrella tasoittamaan lukihäiriöstä johtuvia ongelmia eri tavoin.
”Koska asioiden muistaminen on vaikeaa, kirjoitan itselleni paljon muistilappuja ja asetan kännykkään muistutuksia. Säilytän avaimia aina tietyssä paikassa, muuten ne häviäisivät. Autolla ajaessa ja joskus polkupyöräisessäkin käytän navigaattoria, muuten saattaisin eksyä.”
”Töissä yleensä kirjoitan suullisesti annetut ohjeet muistiin, sillä jos puheessa tulee esiin monta uutta asiaa, ne saattavat mennä ohi. Yhden asian sisäistän helposti, mutta useampaa on vaikea muistaa yhdellä kertaa.”
Työpaikallaan Anna on kertonut lukihäiriöstään avoimesti – välillä vähän liiankin avoimesti, hän nauraa.
”Yleensä ihmiset sanovat, etteivät olleet huomanneet mitään, kun kerron lukihäiriöstä. Silloin ajattelen, että se on itselleni isompi juttu kuin muille.”
”Välillä mietin jopa, selitänkö asioita itselleni liikaakin lukihäiriöllä.”
Anna kertoo, että diagnoosin varmistuminen aikoinaan antoi selityksen monille asioille.
”Nuorempana harrastin monta vuotta pianonsoittoa ja kävin läpi teoriatunnit. Osasin soittaa sujuvasti nuoteista, mutta säestämään en millään oppinut. Lukihäiriöllä on ollut ehkä osansa asiaan, vaikkei se kokonaan lukihäiriön syy ollutkaan”, Anna pohtii.
Oma ymmärrys lukihäiriöstä on kasvanut kuntoutuksen myötä. Yhteensä 12 kuntoutuskerrasta takana on nyt viisi, eikä vaikutuksia voi vielä kunnolla arvioida. Jotain on kuitenkin jo tapahtunut, Anna sanoo.
”Kuntoutus on saanut ajattelemaan hankalia tilanteita omassa elämässä ja kuinka niitä voisi helpottaa. Käytännölliset tehtävät, vaikkapa ajatuskartan piirtäminen, ovat tuntuneet hyödyllisiltä.”
”Ymmärrän myös paremmin, milloin ja miten lukihäiriöstä on haittaa. Vasen ja oikea menevät helposti sekaisin, samoin kellonajat ja ilmansuunnat.”
Kuntoutus on auttanut Annaa ennen kaikkea hyväksymään lukihäiriön.
”Olen pystynyt opiskelemaan ja siirtymään työelämään ilman erityistä tukea. Aikaisemmin ajattelin, etten ole oikeutettu kuntoutukseen, kun lukihäiriön oireet ovat niin lieviä.”
Annan nimi on muutettu.
Teksti Saija Kivimäki
Jaa sivu!
