Opettajankoulutukseen hakijoiden määrä on romahtanut. Enää joka kymmenes pääsee sisään. Ammatti ei houkuttele. Yksikin ihminen rupesi IT-alalle ja kirjoitti siitä lehteen.
Se IT-alalle mennyt aloitti työt samoihin aikoihin kuin minä. Minä olin ollut bisneksessä, myynyt lippuja, palvellut asiakasta virkapuku päällä ja edustanut firmaa. Pikkuhiljaa alkoi harmittaa, virkapuku ahdisti, tajusin, että paras työpäivä on silloin, kun olin onnistunut peittämään oman persoonani täysin ja jäljelle oli jäänyt vain firman edustaja. Aloin saada pahoja päänsärkyjä. Tuli lama, sanoin itseni irti, eikä minua olisi siellä enää pidettykään, määräaikainen kun olin ja vakkaritkin saivat kultaisia kädenpuristuksia.
“Jouduin” opettamaan. Opettaminen oli ollut se ainoa asia, jota olin päättänyt elämässäni olla tekemättä. Siellä sitten olin luokan edessä ja taivuttelin taululla verbejä. Ai että kun se oli kivaa. Sain mennä töihin omat vaatteet päällä ja puhua niin kuin minä puhun. Ei tarvinnut rahastaa eikä laskea kassaa. Viikonloput oli vapaat, samoin joulut ja juhannukset, pisinkin työpäivä loppui neljältä. Oppilaat oli fiksuja, kivoja, hauskoja ja minulla oli hauskaa heidän kanssaan. Siitä vieläpä maksettiin. Epäpätevälle vähän, mutta kun aloin valmistua ja pätevöityä, palkkakin rupesi olemaan aika kiva. Semminkin kun sitä alkoi tulla joka kuukausi. Myös kesällä.
Ei tietenkään aina ollut kivaa ja kiirettäkin piti. Vieläkään ei aina ole kivaa ja kiirettä pitää. Mutta palkka tulee edelleen joka kuukausi, oppilaat on kivoja, hauskoja ja fiksuja. Joillakin on pulmia, joita yhdessä ratkotaan ja välillä ne ratkeavatkin. Ei ole YT-neuvotteluja, vaikka Kiky onkin.
Oma mutuni on, että aika moni opettaja sitten kuitenkin viihtyy ammatissaan, arvostaa sitä itse ja saa myös arvostusta. Suurin osa meistä on kohtuullisen tyytyväinen palkkaukseen, valitus kuuluu asiaan ja kansanluonteeseen. En ole tavannut montakaan ihmistä, joka ei valittaisi palkastaan. Siksi en laske valitusta miksikään.
Beninissä bruttokansantuote on 2000 euroa suurin piirtein. Suomalainen opettaja tienaa sen parissa viikossa. Beninissä saakin jo sitten vähän valittaa.
Totta on, että osa oppilaista voi huonosti, eikä resursseja auttaa oikein ole. Kuitenkin suurin osa oppilaista voi hyvin, suorastaan erinomaisesti ja selvästi paremmin kuin aikaisemmin.
Koulu on muutoksessa, koska yhteiskunnatkin ovat muutoksessa. Huonojakin päätöksiä tehdään, aina ei kaikki mene putkeen. Emme voi olla tyytyväisiä vallitsevaan asioiden tilaan Suomen koululaitoksessa, mutta ei meillä myöskään ole mitään syytä maalata piruja seinille.
Jos nyt jotain toivoisin, niin sitä, että hyväkin asia olisi uutinen. Vaikkapa se, miten hienosti nuoremme voivat, oppivat ja selviävät tässä maailmassa. He tulevat pitämään meistä hyvää huolta, keksimään uusia lääkkeitä ja ratkaisut ilmastonmuutokseen.
Opettaminen on maailman hienoin ammatti. Saan olla näkemässä, miten nuoret ihmiset kasvavat, löytävät omaa itseään ja lähtevät omille teilleen. Saan nähdä oivalluksen iloa, kuulla kiitoksia, olla osana jonkun kasvamisessa.
Vahingossa rupesin opettamaan, mutta vahingossakaan en lopeta. On tää vaan niin kivaa.
Kirjoittaja
Nina Vuorio
Lukion erityisopettaja, Vaskivuoren lukio, Lumon lukio
