Minulta kysytään usein, mitä tuen keinoja tai välineitä käytän opetuksessani tai suosittelen opiskeluun.
Ensimmäinen reaktioni on ihan pieni pikkupaniikki, ääni joka huutelee korvaani: ”ethän sinä osaa käyttää mitään välineitä.” Kun olen kerran hengittänyt syvään sisään ja ulos, ajattelu alkaa palata pikku hiljaa. Sitten ymmärrän, mitä ne keinot ovat. Ymmärrän, että osaan ja tiedän, käytän ja suosittelen.
Oppimisen tuen keinot voisi jakaa karkeasti kahdenlaisiin. Korostan, että tuleva lista ei ole mitenkään täydellinen, vaan sisältää niitä keinoja, joita osaan suositella ja käyttää. Jotain unohtuu aina. Joka tapauksessa, on siis konkreettisia välineitä ja keinoja ja abstraktimpia keinoja, tai pikemminkin taitoja.Konkreettisia keinoja voisivat olla esimerkiksi lukiviivain, lukikalvo, äänikirja, kertotaulu, suurennettu fonttikoko, munakello kertomassa työ- ja taukorupeamat, kalenteri, to do -lista, muistipelit, kaikki erilaiset oppimisohjelmat, sivustot ja app:it netissä, post-it laput, appelsiini sängyllä muistuttamassa verbikokeesta ja niin edelleen.
Abstraktit keinot kulkevat helpommin mukana, mutta niiden käyttöä pitää harjoitella ehkä vähän enemmän, ennen kuin niistä on konkreettista hyötyä.
Minusta sinnikkyys on ehkä tärkein oppimisen tukikeino. Me kaikki epäonnistumme koko ajan ja jatkuvasti jossain. Siksi tärkein taito oppimisessa on kyky ryhtyä uudelleen hommiin epäonnistumisen jälkeen, tappion ohittaminen ja siitä oppiminen.Sinnikkyys pysyy yllä paremmin, kun osaa pilkkoa haasteensa järkeviin osiin. Osien välissä pitää osata pitää taukoja. Jotta jaksaa, pitää nukkua, liikkua ja syödä järkevästi. Hyvä mieli auttaa. Opiskelussa on jatkuvasti määräpäiviä. Monen opiskelun alamäki alkaa, kun määräpäivät menevät ohi, tehtäviä kasaantuu ja kaikki näyttää liian isolta haasteelta. Aikataulutus ja aikatauluissa pysyminen ovat hyvin tärkeitä taitoja ei ainoastaan opiskelussa vaan elämässä ylipäänsä.
Oppiminen ja opiskelu on pitkälti lukemista. Kun luettavaa ja opittavaa on paljon, kannattaa osata pilkkoa lukemistaan osiin. Ennen aloittamista on hyvä ennakoida tulevaa tehtävää, miettiä, mitä jo tietää, mitä ehkä saa kohtaa tietää, ja kuinka haastavaa teksti tulee olemaan. Lukiessa kannattaa tehdä muistiinpanoja, alleviivata tärkeitä kohtia (jos teksti on paperilla), avata itselleen tärkeitä käsitteitä ja avainsanoja, liikkua tekstissä edestakaisin ymmärtämisen varmistamiseksi. Kun teksti on luettu, sitä kannattaa kerrata esimerkiksi kertomalla omin sanoin, mitä juuri luki. Jos ei osaa kertoa omin sanoin lukemaansa, ei ole sitä myöskään ymmärtänyt.
Muistiinpanoista yksi tehokkaimmista on miellekartta. Miellekarttoja voi tehdä myös koneella, mutta mieluiten useimmat tekevät niitä paperille käsin. Moni ei kylläkään tee niitä mielellään, eikä mikään ihme. Miellekarttaa ei voi tehdä, ellei ymmärrä, miten asiat liittyvät toisiinsa ja mitkä termit ovat tärkeitä. Ja juuri siksi niitä kannattaa opetella tekemään. Jotta miellekartan voi tehdä, tarvitaan siis kyniä ja paperia. Ei yhtä kynää vaan kyniä, koska värit ovat tärkeitä, niillä voi ryhmitellä asioita. Ja kappas kummaa, olemmekin tulleet minulle rakkaimman ja mielestäni tärkeimmän oppimisen tuen keinon äärelle. Kyniä ja paperia. Ja pyrkimys ymmärtää käsitteiden merkitys.
Opiskelu ei ole paljon muuta kuin käsitteiden avaamista. Oppiakseen ja ymmärtääkseen ihmisen täytyy kohdentaa huomionsa opittavaan asiaan. Opittavaa asiaa pitää vääntää, kääntää ja hämmästellä. Kun oppija on omilla käsillään piirtänyt ja kirjoittanut miellekartan opittavasta asiasta, hän on väkisinkin oppinut jotain, eikä kykene asiaa edes heti unohtamaan, koska on paininut asian kanssa kohtuullisen tovin.
Nykyään suosittelemani oppimisen tuen keinoista ensimmäinen ja tärkein onkin ajatteleminen kirjoittamalla paperille. Tunnen välillä itseni dinosaurukseksi ja kehityksen vastustajaksi. Mutta en minä ihan väärässäkään ole.
Kirjoittaja:
Nina Tervala (ent. Vuorio)
Lukion erityisopettaja, Vaskivuoren lukio, Martinlaakson lukio
