Joskus 1700-luvulla Suomeen eksyi joku ranskalainen tutkimusmatkailija, en tietenkään muista nimeä enkä sitä, mitä hän tutki, mutta muistan hänen kommenttinsa, joka meni kutakuinkin näin: “Suomalaiset ovat liikuttavan innostuneita kaikista uusista keksinnöistä.”Suomessa on uudistettu muun muassa opetusta (ja taksien toimintaa) reippaalla otteella. Vuosituhannen alussa Suomi pärjäsi Pisa-pisteissä hirvittävän hyvin. Mielenkiintoista on, että sen sijaan, että olisimme miettineet, miksi olemme niin hyviä, ja olisimme vahvistaneet sitä, päätimme muuttaa kaiken tai ainakin melkein kaiken. Pois heitettiin ulkoa oppiminen, opettajan auktoriteetti, läksyt ja läksyjen tarkistus, paperikirjat ja luokkahuone. Tilalle otettiin itseohjautuvuus, avoimet oppimistilat, inkluusio ilman resursseja, digitaaliset oppimateriaalit ja loputon hankehumppa. Nyt sitten mennään iloista alamäkeä oppimistuloksissa. Kouluilta on huudeltu jo kauan, ettei tämä toimi. Huuto saa vastaansa kaiun ja pedagogian gurujen kommentit opettajien muuutosvastaisuudesta. Päättäjät eivät kuuntele ammattilaisia, perheitä, nuoria itseään eivätkä tutkimustuloksia. Mielenkiintoinen logiikka.
Mielenkiintoinen logiikka alkoi minusta vaikuttaa jäätävältä luettuani artikkelin, joka kertoi Aino Saarisen tekemän väitöskirjan tutkimustulosten hylkäämisestä. Hänen tutkimuksensa osoittivat, että itseohjautuvuutta vaativat oppimateriaalit ja digitaaliset oppimateriaalit ovat yhteydessä oppimistulosten laskuun. Eli se, että oppilaita ei opeteta kirjoittamaan käsin, että heidän oppikirjansa ovat sähköisiä, että heidän pitäisi itse keksiä ja päättää, mitä, missä, milloin ja miten he opiskelevat, on huono juttu. Lapset ohjautuvat tekemään siinä hetkessä kivoja juttuja, jotka harvemmin ovat opiskelua. Opettaja osaisi asian, mutta hän ei saisi sitä opettaa. Fyysisessä paperisessa kirjassa oppi lukisi hyvin jäsenneltynä, fyysinen kirja olisi käsillä, sitä voisi plärätä, liikkua edestakaisin, käydä tarkistamassa juttuja, sisällysluettelo kertoisi kokonaisuuden, tärkeät asiat voisi alleviivata, huomioita kirjoittaa sivuun - mutta kirjoja ei nyt saa olla kuin sähköisinä. Niihin eksyy, ne väsyttävät, kokonaisuus ei ole selkeä, ja netflix on aivan siinä huulilla kutkuttamassa, mutta näillä nyt mennään, koska sähkö on keksitty.
Pedagogiikan gurut olivat naureskelleet Aino Saarisen tutkimustuloksille. Pedagogiikan gurut eivät työskentele kouluissa, he kehittävät ideoita, joilla käsketään kouluja toimimaan.Koreassa kokeilivat suomalaista avointa oppimistilaa suomalaisessa Koreaan rakennetussa koulussa. He huomasivat nopeasti, että oppimistulokset romahtivat heikommassa asemassa olevilla oppilailla. Parempiosaisten lasten vanhemmat opettivat lapsilleen kotona sen, mitä koulussa ei saatu opetettua, heidän lapsensa jatkoivat pärjäämistä. Avoin oppimisympäristö edistää eriarvoisuutta. Korealaiset eivät hommanneet lisää suomalaisia avoimia oppimisympäristöjä, koska ne eivät palvele tarkoitustaan.
Sen lisäksi, että suomalaiset ovat liikuttavan innostuneita uusista keksinnöistä, he taitavat olla myös huonoja myöntämään mokansa. Oppimisen kehittämisyrityksissä on kaiketi kaunis ajatus takana. Ideaalitapauksessa nuoret hakeutuisivat yhdessä ihastelemaan ilmiöitä, joista selvittäisivät kaiken, kokisivat ahaa elämyksen poikineen ja lopuksi parantaisivat maailman. Todellisuus on rujompi. Yhteiskuntamme pohjalla on ajatus tasavertaisuudesta, nykykoulu on viemässä meitä eriarvoisuuteen.
Olisi hienoa saada töissään tehdä sitä, minkä tiedetään toimivan, saada tehdä sitä lisää. Olisi reilua kaikille saada jättää pois se, mikä ei toimi. Saada kokeilla, ottaa hyvät ideat käyttöön ja hylätä huonot ideat.
Koulunkin pitää muuttua, ei ehkä kuitenkaan ihan kaikessa kertaheitolla. Lapset kuitenkin kasvavat kuten ennenkin, he tarvitsevat aikuisen tukea, kannustusta ja turvaa, rutiineja, hyviä tapoja ja ulkoa oppimista. Aivoihin pitää syöttää tietoja ja taitoja ennen kuin niiden voidaan olettaa osaavan ajatella kriittisesti ja ohjautua omatoimisesti viisauden ääreen.
Ei kannata mennä pylly edellä puuhun (vanha suomalainen sananlasku :D )
Kirjoittaja
Nina Tervala
Lukion erityisopettaja, Vaskivuoren lukio, Martinlaakson lukio
