Keskustelin taannoin opiskelutoverin kanssa tunnetaitojen tukemisesta opetustyössä. Pian valmistuvina opettajina pohdimme, onko tunteiden merkitykseen oppimisessa perehdytty koulutuksessamme riittävästi ja koemmeko, että meillä on pian työelämään siirtyessämme valmiuksia tukea oppijoita tällä saralla? Totesimme molemmat, että vahva oma kiinnostus on ohjannut tunnetaitojen äärelle. Onneksi niin, sillä jo opetustyötä tehneinä ajattelemme sen olevan kullanarvoinen työkalu. Miksi tunteilla nyt tästäkin aiheesta? Siksi, että oppiminen ja tunteet kietoutuvat yhteen moninaisemmin, kuin tulisi ajatelleeksi.
Tunnemme päivän mittaan rikkaan kirjon erilaisia tunteita. Kun havaitsemme, hyväksymme ja ymmärrämme tunteitamme, voimme säädellä niitä niin, ettei pieni turhautuminen tai pettymys suista koko arkea raiteiltaan. Kun luotamme kykyymme kannatella monenlaisia tunteita, uskallamme kokeilla myös asioita, jotka mahdollisesti herättävät vaikeita oloja. Ymmärrettävästi onkin tyypillistä vältellä ikävältä tuntuvia tehtäviä, jos niihin liittyviä tunteita on haastava kannatella. Tunnetaitoja kartutetaan lapsuudessa aikuisten tukemana, mutta niitä voi ja kannattaa kehittää läpi elämän. Aikuisenakin myötäelävät kohtaamiset tukevat vaikeiden tunteiden kanssa selviämistä.
Tulevana erityisopettajana ajattelen tunnetaidoissa tukemisen olevan ensiarvoisen tärkeä elementti kaikessa opetustyössä, kaiken ikäisten ihmisten kanssa. Tunteet luovat pohjan kaikelle oppimiselle, ne viestivät tarpeista ja kehystävät kokemuksiamme. Myönteiset tunteet edesauttavat muistin toimintaa ja joustavaa ajattelua – mielessä on tilaa uusille yhteyksille.
Hyvä käytännön esimerkki tästä on paljon tutkittu matematiikka-ahdistus: jännittyneisyys ja pelko, joka aktivoituu matemaattisten tehtävien äärellä. Ahdistus kapeuttaa muistin toimintaa ja vaikuttaa tehtävässä suoriutumiseen. Epäonnistumisen kokemus edesauttaa jatkossa tehtävän välttelyä ja luo kielteistä kuvaa omista oppimisen kyvyistä. Ahdistusta lievittää tunteiden käsitteleminen ja riittävän tasoiset haasteet, jotta onnistumisen kokemuksia karttuu ja minäkuva oppijana vahvistuu. Vaikka ahdistus ei kokonaan kaikkoaisi, voi tukea saatuaan oppia tulkitsemaan jännittyneisyyttä myös myönteisestä näkökulmasta.
Minulla voi siis olla käytössä tehokkaat opetusmenetelmät, mutta jos en pyri ymmärtämään elävää ihmistä oppimisen haasteiden äärellä, saattavat nämä keinot jäädä pintapuolisiksi. Kun matematiikassa numerot heittävät kärrynpyörää tai lukeminen on työlästä, on enemmän kuin ymmärrettävää, että tehtävä voi aiheuttaa turhautumista, ahdistusta tai halua välttää sen tekemistä. Jos mieli käy kovilla ja tämä kaventaa muistitoimintoja, ei oppimistekniikoiden harjoittelu välttämättä tehoa tai ole se ensimmäinen askel.
Uskomukset itsestä oppijana muovautuvat, kun kohtaamme erilaisia haasteellisia, innostavia ja joskus tylsiäkin oppimistilanteita. On merkityksellistä, millä tavoin opimme tulkitsemaan näissä tilanteissa kokemiamme tunteita. Joskus uusiin tulkintoihin tarvitaan tukea ja kannustusta. Voi ajatella, että erityisen muovautuvaa ajattelumme onkin tilanteissa, jotka koemme haastaviksi. Näissä hetkissä voimme valaa käsitystä kyvyistämme myönteisemmäksi ja juuri tässä erityisopettajalla on tärkeä rooli riittävien, kannateltujen onnistumisen kokemusten mahdollistajana.
Kun kohtaan työssä eri-ikäisiä ihmisiä vaihtuvissa oppimistilanteissa, koen tärkeäksi kyvyn pysähtyä hetkittäin kysymään: Mikä fiilis? Yhdessä voidaan pohtia, mistä oppimistilanteeseen liittyvät vaikeat tunteet johtuvat, mitä ajatuksia tai odotuksia niiden taustalla on, miten niitä voisi helpottaa tai millä keinoin niiden kanssa voisi pärjätä. Myötäelävä kohtaaminen lisää oppimistilanteen turvallisuutta ja vähentää painetta, tämä luo tilaa joustavalle ajattelulle sekä oivalluksille.
Yhdenkään oppijan ei tulisi tarvita olla oman elämänsä mielenhallinnan mestari tai jatkuvassa flow-tilassa eteenpäin puksuttava supersuorittaja. On täysin inhimillistä väsyä, turhautua, ärsyyntyä, tylsistyä ja välillä ahdistuakin. Tarve tulla kohdatuksi ja hyväksytyksi kaikkine oppimistilannetta pohjustavine ja siihen liittyvine tunteineen ei ole ”erityinen” tarve, se on inhimillinen tarve. Näiden tarpeiden tukemiseen haluan erityisopettajana ylläpitää ja kehittää havaintokykyä ja ymmärrystä.
Kirjoittaja
Helmi Mattila
Opiskelija, Erityispedagogiikan pääaine
Helsingin Yliopisto
