Suoraan sisältöön

Apua testitilanteissa jännittämiseen?

Minulla on keskivaikea lukihäiriö, vaikeuksia erityisesti teknisen lukemisen alueella. Yläasteella epäiltiin, että heikot testitulokset lukemisessa voisivat selittyä ”panikoitumisella” testitilanteessa. Tokikaan en usko että tämä kokonaan huonoa menestystä selittää. Joka tapauksessa aloin miettimään, olisikohan tämä asia, josta voisi opetella pois ja näin edes jonkin verran helpottaa lukihäiriöstä aiheutuvia haasteita? Ja olisiko neuvoja, mistä näin aikuisiällä voisin hakea apua asiaan?

 

Vastaus:

Jännittäminen testitilanteissa on yleistä ja toki ”panikoituminen” voi vaikuttaa suoriutumiseen. Olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä siitä, että tuloksesi ei pelkällä panikoitumisella todennäköisesti selity, vaan taustalla todella on lukihäiriö.

On kuitenkin todella hyvä idea pyrkiä lievittämään jännittämistä, minkä myötä voi vapauttaa kaikki oman tiedonkäsittelyn voimavarat itse tehtävän käyttöön, eikä ”ajatteluenergiaa” kulu jännittämiseen. Sopivien rentoutumiskeinojen opettelu voisi olla hyvä tapa helpottaa jännittämistä. Ohessa on joitakin linkkejä, joiden kautta voisi löytyä apua:

Oivamieli

Nyyti – Löydä itsellesi sopiva rentoutumisharjoitus

Mielenterveystalo – Rentous osana elämäntapaa

YTHS – Hengittäen rennoksi -opas


Sisältö päivitetty 07.12.2018

Jaa sivu!

Simple Share Buttons