Nina Tervala: Tuntematon oppilas

Tapaan vuodessa monen monta lukiolaista. Suurin osa tulee, tekee lukitestin ja menee. Toistamiseen tapaamme ennen kirjoituksia ja teemme erityisjärjestelyhakemuksen. Sitten on niitä, joiden kanssa kuljetaan pidempi matka. He ovat minun lemppareitani.

Tutustuimme hänen noin toisena lukiovuotenaan. Tuntemattomalla oppilaalla ei ollut helppoa. Mikään ei ollut helppoa, ja monen monta asiaa oli mielen päällä. Hankaluuksia oli ihmisten kanssa olemisessa ja opiskelemaan rupeamisessa, opettajat eivät ymmärtäneet ja välillä vähän kaikkia epäilytti, näinkö tästä mitään tulee.

Mutta kyllähän siitä tuli. Tosin vasta valomerkin jälkeen ja vähän kalkkiviivojen takana. Yo-kokeesta tuli hylsy, ja pettymys oli iso. Tuntematon oppilas ei jäänytkään suremaan vaan poimi puhelimen ja hälytti meistä yhden jos toisen: “Onko mitään tehtävissä?”. Ja oli, esimerkiksi lukilausunto ja vähän muitakin lausuntoja.

Erityisjärjestelyhakemukset olisi tietenkin pitänyt hoitaa jo ajat sitten, mutta eihän se niin mennyt. Tuntematon oppilas kävi jossain vaiheessa koulua niin satunnaisesti, että hän valui juuri oleellisina hetkinä meidän kaikkien hyppysistä. Niin moni oli tekemisissä, että kukaan ei ollut vastuussa. Hän itse ei halunnut tai muistanut tai tajunnut hakea erityisjärjestelyjä tai halusi selvitä ilman mitään virityksiä kirjoituksistaan. Tai sitten hän oli vain työntänyt päänsä pensaaseen ja odotti asioiden hoituvan jotenkin.

Teimme hakemukset ja lausunnot jälkikäteen ja niin siinä sitten kävi, että hylsystä tuli hyväksytty, Tuntemattomasta ylioppilas. Ja vieläpä niin, että ehditään isossa juhlassa pistämään pipo yhdessä kaikkien kanssa päähän.

Voiko kauniimpaa viestiä saada erityisope kuin “SE MENI LÄPI!!!!”

Näiden hetkien takia minä tätä työtä teen. Minä en varmasti jää monenkaan mieleen koulun jälkeen, mutta olen aivan varma, että Tuntematon ei koskaan unohda, miten hänestä lopulta tuli ylioppilas. Hän veti sen päänsä ulos pensaasta, kohtasi pelkonsa, hoiti asiansa, pyysi apua, sai apua ja teki kaiken, mitä piti tehdä.

Hän totesi itse, että ehkä sen piti mennä juuri näin, monen mutkan kautta. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Elämä ei ole suoraviivainen projekti, eikä mikään koskaan mene niin kuin on suunniteltu. Siksi yksi tärkeimmistä taidoista on osata toimia järjellisesti, kun asiat ovat menneet pieleen.

Lukioon tulevat ovat lähestulkoon lapsia vielä, ykkösen syksyllä on monella aika peruskoulumeininki meneillään, skuutteja, lippalakkeja, irtoripsiä, hihittelyä ja kiroilua. Lukiosta lähtee fiksuja nuoria aikuisia maailmalle, ja on etuoikeus saada olla näkemässä tuo muodonmuutos. Etukäteen ei voi tietää, onnistuuko uusi lukiolainen. Joidenkin alku voi vaikuttaa ylivoimaisen takkuiselta. Joidenkin koko lukioaika voi vaikuttaa aivan mahdottomalta yhtälöltä. Sitten ne vaan sieltä jotenkin hoituvat. Taustalla on erityisopettajaa, kuraattoria, psykologia, opoa, opettajaa poikineen, vanhempia, tyttö- ja poikaystäviä ja tietenkin opiskelija itse, hän joka sitten lopulta uskaltaa uskoa ja tehdä.

Huonoja kokemuksia voi parantaa jossain määrin korvaavilla kokemuksilla, onnistumisilla, jotka todistavat päinvastaista kuin epäonnistuminen. Ylioppilaaksi pääsy on ehdottomasti korvaava kokemus. Olkoon Tuntemattoman ylioppilaan tie aavistuksen sileämpi tästedes ainakin oppimisen ja opiskelun saralla.

Kirjoittaja

Nina Tervala
Lukion erityisopettaja, Vaskivuoren lukio, Martinlaakson lukio