Suoraan sisältöön

Artikkeli: Vieraan kielen oppimisen vaikeudet

Kun vieraan kielen oppiminen on vaikeata, onko kyseessä oppimisvaikeus?

Lukemisen ja kirjoittamisen vaikeus eli lukivaikeus on Suomessa hyväksytty neuropsykologisesti diagnosoitavissa olevaksi oppimishäiriöksi. Tämä mahdollistaa lääketieteellisen kuntoutuksen tarjoamisen yhteiskunnan varoin.

Englanninkielisessä maailmassa lukihäiriödiagnoosi on kyseenalaistettu ja osa tutkijoista suosii luonnehdintaa ”heikko lukija” (poor reader), jolloin ainoana kriteerinä on lukemisen (ja mahdollisesti kirjoittamisen) testeissä tietyn rajan alittava pistemäärä. Tämä takaa oikeuden erilaisiin tukitoimiin.

Yhteiskunnallinen todellisuus on kuitenkin erilainen Suomessa kuin esimerkiksi USA:ssa. Suomessa on harvinaista, että heikko lukutaito johtuisi huonosta opetuksesta tai sosiaalisista syistä. Myös suomen kirjoitusjärjestelmän säännönmukaisuus helpottaa lukemisen oppimista.

Niinpä ne, joilla kaikesta huolimatta on vaikeuksia, muodostavat yhtenäisemmän joukon kuin amerikkalaiset heikot lukijat. Luki-diagnoosiin myös suhtaudutaan Suomessa suhteellisen positiivisesti. Tukitoimia ei yleensä koeta negatiivisina tai leimaavina, mikä helpottaa niiden kohdistamista. Hyvät kokemukset lukivaikeusdiagnoosista johtavat kysymään, pitäisikö myös vieraan kielen oppimisen vaikeuksille luoda oma diagnostinen kategoriansa.

 

Kielten opiskelu on Suomessa pakollista ja niiden taitaminen hyödyllistä

Suomalaisilla on ehkä lukemisen oppimisen kohdalla etua maailman läpinäkyvimmästä (säännönmukaisimmasta) oikeinkirjoitusjärjestelmästä, jossa lähes poikkeuksetta jokaista yleiskielen puheäännettä vastaa yksi ja vain yksi kirjain tai kirjainyhdistelmä.

Samanlaista etua meillä ei ole vieraan kielen oppimisen kohdalla. Suomi ei ole sukua millekään koulussa toisena tai vieraana kielenä opetettavalle kielelle. Niinpä joudumme tekemään enemmän töitä kuin eurooppalaiset toverimme kielten oppimisen eteen.

Vieraiden kielten oppiminen onkin monille vaikeata ja saattaa muodostaa pääasiallisen esteen akateemisille opinnoille. Samalla Suomen koululaisten kieliohjelma on Euroopan raskaimpia.

Yhdessä suomen kielen erityisyys ja tarve opetella monta kieltä äidinkielen lisäksi johtavat moneen henkilökohtaiseen epäonnistumiseen. Näiltä voidaan välttyä kahdella tavalla.

Ensimmäinen on tunnistaa oppimisvaikeudet henkilötasolla ja vapauttaa niistä kärsivät osasta kieliopintoja. Tämä ehkä säästää kyyneliä, mutta saattaa jättää vapautetut ilman hyödyllisiä taitoja ja vaikeuttaa heidän myöhempää elämäänsä. Toinen mahdollisuus perustuu myöskin vaikeuksien toteamiseen mutta kieliopinnoista vapauttamisen sijasta erilaisten tukitoimien tarjoamiseen kielten opiskelun avuksi.

 

Kenellä on vieraan kielen oppimisen vaikeus?

Kyky ymmärtää ja tuottaa ainakin yhtä vierasta kieltä vuorovaikutuksen mahdollistavalla tasolla ei ole Suomessa ylellisyys vaan oleellinen kansalaistaito. Siinä mielessä vieraan kielen omaksuminen on rinnastettavissa lukemisen ja kirjoittamisen oppimiseen tietoyhteiskuntaan kasvamisen edellytyksenä.

Koska näin ei ole englanninkielisissä maissa, vieraan kielen oppimisen vaikeuksia on tutkittu vain vähän. Kirjallisuudessa käytetään termiä ”foreign language learning disability” (FLLD, vieraankielen oppimishäiriö) oppilaista, jotka menestyvät koulun kieliopinnoissa heikosti. Tämä ei kuitenkaan ole yleisesti tunnustettu diagnoosi, vaan viittaa henkilöihin, joille kielten oppiminen on suhteellisesti vaikeampaa kuin ikätovereille. Miltä sitten näyttävät tähän joukkoon kuuluvat?

 

Onko lukivaikeus myös vieraan kielen oppimisen vaikeus?

Vähäiset tutkimukset osoittavat, että vieraan kielen oppimisen vaikeuksista kärsivä ryhmä voi koostua erilaisista alaryhmistä.

Lukivaikeus on vieraan kielen oppimisvaikeuksien kannalta selvä riskitekijä. Useimmat, mutta eivät kaikki, joilla on todettu lukivaikeus, kokevat vieraiden kielten oppimisen koulussa työlääksi. Usein lukivaikeuteen liittyy vaikeus tiedostaa mistä äänteistä kuullut sanahahmot koostuvat, mikä tekee vaikeaksi painaa uusia sanoja mieleen ja kuvitella miten ne voitaisiin kirjoittaa.

Erityisen haastavaa on englannin oikeinkirjoitusjärjestelmän sisäistäminen. Tässä on tärkeää alusta lähtien harjoitella lausumaan kaikki englannin äänteet esimerkiksi ankkurisanojen avulla, jotta monimutkaisten äänne-kirjainyhdistelmävastaavuuksien kehittyminen voi alkaa.

Englannissa on myös paljon sanojen elementtejä kuten päätteitä ja etuliitteitä, jotka on paras oppia lukemaan ja kirjoittamaan kokonaisuuksina eikä kirjain kirjaimelta. Oudompia kirjoituskonventiota noudattavia sanoja on hyvä opetella perheinä, jotka sisältävät samalla tavalla kirjoitettavia ja äännettäviä sanoja (esim. bought, thought, brought; might, fight, bright). Sanoista voi kirjoittaa vaikka laulun tekstejä tai runoja.

 

Entä jos ei ole lukivaikeutta?

Toisen alaryhmän vieraan kielen oppimisen vaikeaksi kokevista muodostavat henkilöt, joiden äidinkielen lukeminen on sujuvaa eikä kirjoittaminenkaan ei ole tuottanut vaikeuksia. Kuitenkaan vieras kieli ei tahdo millään tarttua päähän.

Osa näistä on henkilöitä, joiden on vaikea muodostaa mieleen jääviä äännehahmoja uusista opittavista sanoista. Vieraan kielen sanavarasto kehittyy hitaasti ja kieliopillisia rakenteitakin on vaikea oppia.

Lohdutuksena on, että vieraan kielen sanahahmojen tullessa tutummiksi, niihin alkaa liittyä yhä enemmän mielleyhtymiä: sanat tuovat mieleen toisia samalta kuulostavia sanoja ja niihin liittyviä merkityksiä. Merkitysyhteydet ovatkin kielen oppimisen muistiavain. Ihmisen muisti pyrkii aina löytämään merkityksettömälle kielelliselle ainekselle tulkintoja.

Tutkimukset ovat toistuvasti viitanneet siihen, että sanahahmoihin liittyviin oppimisvaikeuksiin samoin kuin lukivaikeuteenkaan ei liity merkitysten muistamisen vaikeutta. Niinpä oudot sanahahmot jäävät muistiin parhaiten, kun niihin liitetään merkityksellistä ainesta, esimerkiksi kuvia tai niitä muistuttavia jo tuttuja sanoja.

Muutamat tutkimukset viittaavat siihen, että myös kieliopillisten rakenteiden oppiminen tapahtuu mieleen jäävien ilmaisujen avulla.

Jotkin oppilaat hyötyvät kielen muodollisesta analyysista ja kielioppisäännöistä, mutta ”kielikorva” kehittyy vain, kun oikein muodostetuista lauseista jää mieleen jotakin, mitä voidaan käyttää apuna uusia lauseita ymmärtäessä. Samoin lauseiden muodostaminen vaatii harjoittelua.

Uudet elektroniset työvälineet, jotka sallivat esimerkiksi vieraskielisen tekstin lukemisen siten, että outojen sanojen merkitykset ja jopa ääntämys on välittömästi mahdollista tarkistaa, madaltavat kynnystä lähteä harjoittelemaan omin päin.

 

Tarvitaanko vieraan kielen oppimisen vaikeuksille oma diagnostinen kategoria?

Tällä hetkellä koulujen mahdollisuudet tarjota ylimääräistä tukea niille oppilaille, jotka kokevat erityisen suuria vaikeuksia vieraan kielen oppimisessa, ovat varsin rajalliset. Auttaisiko erityisen VIKI-vaikeusdiagnoosin kehittäminen tunnistamaan nämä henkilöt ja kehittämään heille oppimista tukevia palveluita?

Lukemisen ja kirjoittamisenkaan kohdalla ei ole perusteltua puhua kehityksen häiriöstä. Sen sijaan sekä vieraan kielen taidot että lukutaito ovat kulttuurisesti keskeisiä taitoja, joiden kehittymistä yhteiskunnan on tuettava.

Onkin siis harkittava, voidaanko vieraan kielen oppimisvaikeuksia ehkäistä jonkinlaisia riskiseuloja kehittämällä ja lisätukea tarjoamalla esimerkiksi henkilöille, joilla on jo todettu lukivaikeus.

Oppilaiden itsensä saaminen mukaan uusien elektronisten välineiden hyödyntämiseen vieraan kielen tukena voisi tarjota positiivisia haasteita sekä opettajille että oppilaille.

Kirjoittaja

Elisabet Service

FT, Dosentti, Associate Professor, McMaster University, Kanada


Sisältö päivitetty 05.05.2017

Jaa sivu!

Simple Share Buttons