Suoraan sisältöön

Esittelyssä NUTTU – Nuoret tuella elämään -hanke

NUTTU-hanke tukee nuoria työelämään

Nuorilla, joilla on opintoihin ja työelämään kiinnittymisen hankaluuksia, voi olla taustalla oppimisvaikeuksia ja psyykkisiä ongelmia. Vaikeuksia voi olla myös samanaikaisesti, sillä oppimisvaikeuksien yhteydessä esiintyy usein mielenterveysongelmia kuten masennusta ja ahdistusta.

NUTTU – Nuoret tuella elämään -hankkeen kohderyhmänä ovat työttömät tai työttömyysuhan alaiset olevat alle 25-vuotiaat nuoret aikuiset, joiden mielenterveyden ongelmat tai oppimisvaikeudet haittaavat opiskelussa ja työssä selviytymistä.

Kohderyhmää ovat myös järjestöjen ja julkisen sektorin toimijat, jotka ohjaavat ja tukevat näitä nuoria. Hankkeen tavoitteena on järjestää nuorille aikuisille vertaisryhmiä eri painotuksilla ja kehittää kysely ongelmien ja avuntarpeen tunnistamiseen.

Kysely auttaa tunnistamaan oppimisvaikeudet ja mielenterveysongelmat

On havaittu, että oppimisvaikeuksien tunnistamista helpottaville seulontamenetelmille on tarvetta. On myös huomattu, että on mielekästä kartoittaa mielenterveyden pulmia ja oppimisen vaikeuksia samalla kyselyllä.

NUTTU-hankkeessa kehitetään samanaikaisesti oppimisvaikeuksia ja mielenterveysongelmia kartoittava kysely. Sen avulla voidaan tunnistaa nuoria, joiden oppimisen vaikeudet ovat saattaneet jäädä aikaisimmin tunnistamatta. Kysely tulee yleisesti kaikkien nuorten ja nuorten aikuisten parissa työskentelevien saataville vuoden 2017 alussa.

Vertaisryhmästä tukea ongelmiin ja vahvuuksien tunnistamiseen

NUTTU-hankkeessa järjestetään vertaisryhmiä, joiden tavoitteena on tukea nuorten aikuisten opiskelu- ja työelämätaitojen kehittymistä. Seulontamenetelmän perusteella tunnistetuille nuorille on tarjolla oppimisen vaikeuksiin painottuvia ryhmiä, mielenterveyden ongelmiin painottuvia ryhmiä sekä molempia teemoja yhdisteleviä ryhmiä. Oppimisvaikeustaustaisille ryhmäläisille tehdään neuropsykologiset tutkimukset.

NUTTU-ryhmiin osallistuneet ovat kokeneet saaneensa tukea ongelmiinsa ja oppineensa tuntemaan oppimiseen liittyviä vaikeuksiansa ja vahvuuksiansa. Neuropsykologiset tutkimukset lausuntoineen sekä vertaistuki ovat näyttäytyneet osallistujapalautteissa erittäin tärkeinä.

Hankkeessa toivotaan, että apua tarvitsevat nuoret löytävät tuen luo. NUTTU on matalan kynnyksen toimintaa, sillä ryhmiin ei tarvita lähetettä. Lisäksi toiminta on nuorelle ilmaista. Toivomme, että viesti menisi läpi: tämä on nuorille mahdollisuus, joka kannattaa käyttää.

Hankkeessa syntyviä toimintamenetelmiä ja -malleja tullaan levittämään ja juurruttamaan työhallinnon ja järjestöjen käyttöön. Hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Suomen mielenterveysseura, Uudenmaan TE-toimisto ja ELY, Pääkaupunkiseudun Ohjaamot ja HYKS Nuorisopsykiatrian avohoidon klinikka Vantaalla. NUTTU on RAY:n Paikka auki -ohjelman rahoittama hanke.

Lisätietoja:

Mila Gustavsson-Lilius, mila.gustavsson(at)kuntoutussaatio.fi, p. 044-7816113

Johanna Stenberg, johanna.stenberg(at)kuntoutussaatio.fi, p. 044 781 3186


Sisältö päivitetty 15.07.2021

Jaa sivu!

Simple Share Buttons